Alaston seksi alistuva mies homoseksuaaliseen

alaston seksi alistuva mies homoseksuaaliseen

En usko että aidot homot alkavat edes akkojen kanssa joten mitään teeskentelyä ei ole naisten kanssa. No ainakin 2 saitin bear teeskentelee että olisi saanut ihaaaaaaaana perseseksiä aikuisten miesten kanssa: Niin kinky ja curious en sentään minäkään ole, että jälkimmäiseen alkaisin!

Alkuperäiseen kysymykseen vastauksena, olen ollut naisen kanssa yötä samassa sängyssä. Luonnollisestikaan, vaikka mitään seksuaalista ei ole tapahtunut, niin teknisesti katsottuna olen ollut naisen kanssa sängyssä.

Tätä voi tavallaan kutsua homon eheytymiseksi, jos halutaan tietyt tahot saada hihhuloimaan asiasta. Sosiaalinen kanssakäyminen ja pieni flirttikin naisten kanssa on ihan ok, mutta jatkoille en lähde. Ajatelkoon siitä sitten mitä hyvänsä, miksi annan rukkaset. Toisten ihmisten ajatteluun kun ei koskaan voi vaikuttaa, pidetäänkö homona, töykeänä vai kummallisena. Aina löytyy joku, joka ei susta tykkää sellaisena kuin olet. Ratkaisevaa elämässä eteenpäin pääsemisen kannalta on, jäätkö siihen toisten mielipiteeseen sinusta kiinni, vai osaatko olla välittämättä ihmisistä, jotka eivät selkeän oikeasti tiedä sinusta yhtään mitään ja yrittävät heittää kapuloita rattaisiin vain omaa ilkeyttään.

Enkä tiedä, miksi sitä kokemusta pitäisi hävetä, sen paremmin kuin sitä, että olen homo. Koska se päinvastoin selkeytti asioita, joita jotkut peräkamaripojat tai aseksuaalit aslanistit täällä jauhavat vuodesta toiseen ja jahkaavat ja jahkaavat ja jahkaavat Kun senkin saman ajan voisivat olla onnellisessa suhteessa jolloin olisi käytännön vertailupohjaa ja piut paut välittää toisten mielipiteistä. Itsensä löytämiseen pikemminkin auttoi omien rajojen konkreettinen testaus, ei nettijahkailu tai muiden seksuaalisuuden kanssa arpominen, joiden kanssa lähinnä tulee vain turhia odotuksia, olettamuksia tai ennakkopaineita tai ihmettelyä, mikä hieno seksuaalisuuteni määrittelevä kirjainyhdistelmä nyt sitten jonkun muun mielestä olen tai mikä se nyt sitten wikin mukaan onkaan.

No silloin et ole mikään homo vaan ihan selvä bisse ja sillä selvä. Mitä tulee kokeiluun niin hullun pitää saada kokeilla kaikki mutta viisas pääsee vähemmällä. Kokeileppa hypätä vaikka 10 kerroksisen talon parvekkeelta alas, ethän sinä voi tietää sitäkään että siihen kuolee jos et ole koskaan kokeillut. Itselles sinä voit uskotella tuota homo satuas mutta et minulle. Dildo, musta ja iso.. Hehee mikä oli vitsi ja bearin fantasiaa?

Ainakin bear povellaan hyysää kuin suvakit piipparia qruiserissa ; eli jokaisessa käänteissäsi olet se feikkibannattu epatto jolla useita alaiaksia: D Muuhun sinä etkä piippari raver pysty: Lisää myöhemmin teistä olkaatte hyvä: Ja toistan omani aapon rakastamalla copy-paste tyylillä: Kun aletaan puhumaan pedofiilista raiskauksista ja naisiin sekaantuvista "homoista" niin kukaan vastuuntuntoinen ihminen ei hyväksy sellaista.

Voin vain kuvitella minkälainen haloo siitä syntyisi heteroporukoissa jos joku heteromies erehtyisi toiseen mieheen. Niin miksi sitten homojen pitäisi painaa villaisella sellaista homoa joka pettää heidän luottamuksensa?

Sellaisella ei ole vaan varaa profiloitua homoksi joka on saastuttanut itsensä akalla. Ja kyllähän se homofobia syntyy juuri noista kyseisistä valehomoista. Minulla on ystäviä jopa vanhoillislestadiolaisissa koska he arvostavat minussa sitä että olen rehellisesti sitä mitä olen enkä yritä esittää mitään muuta.

Raiskauksia tai pedofiliaan ei pidäkään hyväksyä. Jos homo sekaantuu naiseen, ketä hän siinä satuttaa muita kuin sinua? D Heteromiesten kohdalla riippuukin heteromiehistä, osa pistää vaan kokeilunhalun piikkiin, eivätkä nosta älämölöä, kuten itse teet.

Enpäs tiennytkään homoilla olevan moisen hyvä veli kerhon, jossa kaikki luottavat toisiinsa! Enempi olen kyräileviin homoihin törmännyt. Ja nyt kaltaiseesi homofanaatikkoon, joka pilaa homojen maineen todella tehokkaasti.

Homofobia syntyy juuri kaltaistesi umpimielisten yksilöiden ansiosta, jotka eivät osaa hyväksyä mitään muuta tapaa elää kuin homouden. Kaikki muu on ai niin kauhiaa! Selvästikään homot eivät ole suvaitsevaisia muita kuin kanssasisariaan kohtaan: No voi hyvä luoja! Olet kuin joku 3 vuotias kakara tai vaikeasti dementoitunut vanhus jolle ei edes päivän selvät asiat mene perille. Joten väännetään vielä rautalangasta. Jos sinulla on siivet ja lennät ilmassa olet lintu.

Jos sinulla on eväät ja uit vedessä olet kala. Jos sinulla on 4 jalkaa ja juokset kuivalla maalla olet nisäkäs. Jos tunnet vetoa ja olet aina tuntenut vain ja ainoastaan vastakkaiseen sukupuoleen olet heteroseksuaali. Näin yksinkertaista tämä on. Ja ihminen joka ilmoittaa itsensä vaikka jossain nettiprofiilissa homoseksuaaliksi siitäkin huolimatta vaikka on sikaillut myös akkojen kanssa valehtelee.

Ja olen aikasemminkin sanonut että epärehellisyys ei ole mikään yksittäinen asia vaan se on kokonaisuus ihmisessä, eli joka yhdessä asiassa valehtelee niin sellainen valehtelee kaikessa muussakin, joten sellaisiin ihmisiin ei kertakaikkiaan ole luottamista.

Jos minä vaikka varastan sinulta auton ja myyn sen joko samantien eteenpäin tai pidän sitä jossain piilossa ja sinä tulet kyselemään minulta että "hei minulta on varastettu auto tiedätkö sinä asiasta mitään"? Ja vastaan että en tiedä minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Niin minä olen silloin epärehellinen ihminen. Joten sinun on aivan turha yrittää inttää lintua kalaksi, itselles sinä voit uskotella tuota paskaa mutta et minulle.

No piipparihan on ollut useita vuosia vitsaus täällä ja qruiserissa: Voi jeesus muitä paskaa taas sain lukea.

Jos maailmasi on noin mustavalkoinen, niin fine. Seksuaalisuus ei koskaan ole noin yksinkertainen asia, sen tajuaa jo lapsikin, paitsi sinä. Seksuaalisuus on todella moninainen ja voi vaihdella läpi elämän.

Samaten seksuaalisuuden toteuttaminen voi vaihdella samalla tavalla. Vain ja ainoastaan muutos on pysyvä olotila. Eli jos ihminen kokee itsensä heteroksi, mutta päättää kokeilla runkkaamista toisen miehen kanssa, mutta kokemus onkin negatiivinen, on hän sinun logiikkasi mukaan samantien biseksuaali? Miten sitten selität, ettei kyseinen mies halua enää mitään seksuuaalista kanssakäymistä toiste toisen miehen kanssa, eikä koe itseään biseksuaaliksi vaan heteroksi?

Kumpi teistä on oikeassa? Ihminen, jonka identiteetistä on kyse, vai sinä, joka väität häntä valehtelusta? Olet muistaakseni jo aiemmin kirjoittanut tätä samaa paskaa, eli toisinsanoen olet saanut joltain pakit ja olet tästä vieläkin äärimmäisen katkera. Ja jos vitsauksista puhutaan, aapo johtaa tilastoja aliaksillaan: Montako kertaa se pitää sanoa että minulla ei ole tullut kertaakkaan edes mieleenkään että sekaantuisin johonkin akan lutkaan. Kuten jo sanoin hullun pitää saada kokeilla kaikki mahdolliset tyhmyydet mutta viisas pääsee vähemmällä.

Jos minä tiedän jonku asian vääräksi niin ei minun tarvitse lähteä katapään kautta sitä kokeilemaan vaan kyllä minä luotan omaan arviointi kykyyni. Elikkä jos minä esimerkiksi tiedän että kaupasta varastaminen on väärin niin jätän sen tekemättä enkä lähde kokeilemaan että miltä tuntuu varastaa.

Ja olen täysin varma että kukaan itseään kunnioittava homo ei tee sitä virhettä että sekaantuis johonkin akan lutkaan, mutta valehtelevat bisset ovat sitten asia erikseen. Juu onhan häneltä tuhansia postauksia täällä vuosien varrelta ja qruiserissa jaksaa uudella nickillä postailla samaa paskaa tuutin täydeltä. Kaupasta varastaminen on samallalailla väärin kun homon sekaantuminen naiseen.

Sen sijaan nuo ruokavertailusi eivät liity millään tavalla aiheeseen. Ilmeisesti itse olet sitten kokeillut hametta ja sukkahousujakin päällesi, ja olet varmaan kokeillut imettää jonkun sukulaisesi pikkuvauvaakin. Koska ethän sinä muuten voi tietää oletko sinä mies vai nainen jos et ole koskaan kokeillut, siitähän tässä näyttää sinulla olevan kysymys. Mikä sinä olet sanomaan, että on väärin, jos homo kokeilee naista?

Se on oma mielipiteesi, ei totuus. Luulisi sen edes mahtuvan lanttuusi: Tuo kaupasta varastaminen vertaus menee juuri niin metsään kuin juttusi jo muutenkin menee, huh huh. MIstä ihmeestä kaltaisiasi edes löytyy, jotka voivat tuota vakavalla naamalla kirjoittaa? D En ole kyllä koskaan mitään naistenvaatteita kokeillut koskaan, kun ei asia kiinnosta. Se on sitä kuuluisaa homojen hommaa ; Ja lasta olen tuttipullolla imettänyt ja varmaan siihen kamalaan rikokseen on homoistakin osa syyllistynyt.

Miten niin kyse on sukupuolesta? Ei kyse ole siitä lainkaan vaan naurettavan jyrkästä tavastasi luokitella ihmiset pienessä herneessäsi pakkomielteisesti mahdollisimman ahtaisiin lokeroihin, joissa ihmiset viettävät loppuelämänsä.

Logiikkasi mukaan lihansyöjästä ei voi tulla koskaan kasvissyöjää tai toisinpäin, koska muuten hän valehtelee ja se olisi kuin kaupasta varastamista. Kristitty ei samasta syystä voi kääntyä vaikka buddhalaiseksi, koska silloin hän valehtelee olevansa kristitty.

Huomaatko jo logiikassasi tykinkuulan mentävän aukon? No niin itsehän juuri sanoit sen että naisten vaatteita et ole kokeillut kun asia ei kiinnosta.

Eli homon ei tarvitse kokeilla naista koska asia ei kiinnosta, ja jos kiinnostaa niin silloinhan mies ei voi olla homo. Ja tarkoitin tuolla lapsen imettämisellä ihan omia tissejä enkä mitään tuttipulloa. Ja mitä sitten tulee tuohon tuttipullosta imettämiseen niin ei minulla ole mitään sitäkään vastaan kunhan lapsi on joko jonkun toisen tai adoptio tai keinohetelmöityksen avulla hankittu omaksi.

Ja vielä kerran itsellesi sinä voit uskotella noita satujasi mutta et minulle. Voi kiesus kanssasi, on tullut jo selväski, että olet hc-homo, joka kokee kaikki muut uhaksi. Mitäpä jos homo haluaa, esim kännissä, kokeilla naista? Tai jos näin käy vahingossa? Alkoholi heikentää arviointikykyä tunnetusti. Kokemus ei ole mieluisa ja hän on jatkossa vain kiinnostunut miehistä. Onko hän silloin biseksuaali? Heteromies runkkaa toisen miehen kanssa kokeilumielessä, ei innostu yhtään ja kokee itsensä heteroksi.

Onko hänkin bi, vaikkei kokemustaan halua uusia? Näetkö tässä yhtään ehdottomuuttasi? Eli lapsia vastaan ei sinulla ole mitään, kunhan ei omia ole?

Onneksi et lapsia tule saamaan No enpä ole noilla nimimerkeillä täällä postannut ja edellinen postaukseni kylläkin oli sinun lukuisista postauksista joita on edelleen tuhansia täällä: Keksi lisää noita sinun vainoharhaisen sairaan mielisi tuottamia harhoja: D Muistaakseni täällä joku idiootti postailee jatkuvasti itkivirsiä jos hänen qr profiili mainitaan kuten myös jos hänen entinen s24, olet se juuri sinä peepingtommi1: D astro ehti sen rekisteröidä ennen sinua: Miksi olisit muuten rekisteröinyt tämän nykyisen nimimerkin jos et olisi ollut aikoinaan se Myyrmäen peepingtommi: No ainakin sinulla on aikamoiset harhat joita olet tilittänyt qruiserin ylläpidolle ja taisit mainita muutaman jonka olet ilmiantanut: D No keksi lisää niitä ja muista nekin ilmoittaa qruiserin ylläpidolle: D Astrohan itse ilmoitti rekisteröinen sen nimimerkkin, mutta eihän se sinun huuruiseen päähän mahdu, sillä haluat päteä ja kaikin tavoin kaataa paskaa niskaani.

Miten sitten minun qx profiilit kuuluvat asiaan? No tietysti siksi kun harhainen kallosi niin käskee sinua postailemaan jatkuvasti minusta sonta täällä ja qruiserissa, qx postauksesi ovat kylläkin aika vähissä olleet, taitaa käynyt niin et ylläpito onkin sinulle ilmoittanut sinun käytöksestäsi.

Hmm minulla onki 1-kirjain tuon u-kirjaimen vasemmalla puolella, mutta eihän sinun lääkehuume huuruiset aivon loppulimat sitä rekisteröi: D Myöskin sinun pakkomielteesi onkin jatjuvalla syötöllä tuoda esiin minusta mitä uskomattomia valheita ja samalla kieltää sinun kaikki edelliset postaukset useammalla aliaksella: D sinun postaus kertoo että olet useampi "En ole kuullutkaan? Ja jos kerran tiedät astron tuon rekisteröineen, voimme hyvin päätellä sinun olevan astro.

Samat nillitykset bisseistä, naisista, valehtelusta ym.. Sama levy vaan junnaa vuodesta toiseen paikoillaan. Muistelen tyypin joskus kertoneen surkeista iskuyrityksistään, oli jossain raflassa muistaakseni mennyt sanomaan "moi" tms jollekin miehelle ja kun mies ei tästä huikeasta iskuyrityksestä lämmennyt vaan palasi pöytäänsä NAISpuolisten ystäviensä luokse, oli tämä prosenttinenkaho siitä pöyristynyt.

Säälittävän kapea ja suppea elämä ja elämänkatsomus. Jos ihminen on niin humalassa ettei eroita edes naista miehestä niin tuskin siinä tilassa kykenee silloin mitään seksiäkään harrastamaan. Ja itsehän juuri sanoit että et ole kokeillut naisten vatteita koska naisena olo ei kiinnosta. Samahan se on homoudessakin jos et satu tietämään. Ja en usko että hetroiden homofobiakaan johtuu pelkästä homojen homoudesta vaan se tulee juuri niistä huuentaaleista joista ei ota pakkanenkaan selvää ovatko he oikeasti homoja vai heteroita.

Eihän heteromiehetkään lääpi ja pussaile toisiaan puhumattakaan seksistä. Joten jos homoseksualismi ei olisi täydellinen vastakohta heteroseksualismille niin eihän silloin biseksuaaleja olisi olemassakaan.

On kyllä aika eri asia kiinnostua vaatteista kun sukupuolesta. Miten selität transuilevat homot? Osa heteroista kokee halua pukeutua naisten vaatteisiin, eikä se ole mikään vaiettu asia.

Mitenkä sitten luokittelet heidät, kun mukaasi on vain kolme suuntausta? Seksuaalisuus on huomattavasti monimutkaisempi asia, kuin mitä siitä yrität pakkomielteisesti tehdä, mutta ole noin ahdasmielinen jos haluat.

Uskoisin homovihan johtuvan ahdasmielisistä, suvaitsemattomista, stereotyyppisistä homoista, jotka vaan yksinkertaisesti ärsyttävät. Mistä tiedät etteivät heteromiehet saata kokeilla keskenään suutelemistä? Heteromiehet runkkaavat keskenään ja teoriasi mukaan tällöin he ovat automaattisesti homoja, vaikkei kokemus olisi mieluisa. Tunnen myös naisia, jotka ovat kokeilleet seksiä naisen kanssa, mutteivät siitä pitäneet. Joten he eivät ole lesboja tai biseksuaaleja, koska eivät ole kiinnostuneita naisista enää.

Miksi sinulla on noin pakonomainen tarve tunkea kaikki minimalistisiin lokeroihin? Olipas taas normaalia piipparia: Varmaankin sinut on bannattu qruiserista ilman aihetta: Kuuluko se sinun postauksesi aiheeseen jossa ilmoittet "muka" minun jotain qruiser nimimerkkejä, harmi vain että menivät pahasti metsään sinun arvaukset: D yksi noista oli minun, loput jonkun muun, onko sinusta muka ilmoitella omiasi vainoharhoja qx: Ps peräti olet ohjaillut minun postauksia suoraan ylläpidolle mitenhän sekin toimii sillä olen n.

Tiedän kyllä transseksualismin, ja sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa koska se ei ole mikään seksuaalinen suuntaus vaan se on se kolmas sukupuoli. On olemassa miehiä ja naisia, mutta on olemassa myös miehiä jotka tuntevat itsensä naiseksi tai päinvastoin. Ja transseksuaaleja on sekä heteroita homoja että bissejä, joten ne ovat 2 erillistä asiaa.

Oletko todella noin yksinkertainen ettet sitä tajua että jos homo ja heteroseksualismi ei olisi täysin prosenttista niin silloin biseksualismiä ei voisi mitenkään olla olemassakaan.

Ja vaikka ero saattaa joissain tapauksissa olla bi ja homoseksuaaliin hyvinkin pieni, niin 99 ja ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Mene poika kouluun ja aloita ekaluokalta! Transseksualismi on kolmas sukupuoli, mutta transvestiitti onkin eri asia. Hän ei halua vaihtaa sukupuolta, vaan pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Eli jos naiseksi pukeutunut mies on kiinnostunut miehistä, onko hän silloin homo vai ei, koska on naiseksi pukeutunut?

Entäpä homomies, joka innostuu tästä? Kaikki kun eivät katsos mahdu asettamiisi lokeroihisi ja sehän sinua vasta vituttaakin! Et missään vaiheessa ymmärrä edes esittämääni pointtia, eli ihminen itse määrittelee seksuaalisen suuntautuneisuutensa, et sinä, vaikka miten kiven kovaan yrität muuta väittää.

Yhä edelleen et osaa vastata kysymykseen: Jos mies harrastaa seksiä toisen miehen kanssa tai nainen naisen kanssa kerran, eikä kokemus ole mieluisa. Kyseinen henkilö ei aio kokemusta uusia, eikä koe samaan sukupuoleen viehätystä, vaan kyse on ollut kokeilusta, mihin kategoriaan hän kuuluu? Sinusta biseksuaaliksi, mutta entäpä jos hän itse identifioituu heteroksi? Kumpi silloin oinkaan oikeassa? Sinä vai ihminen itse, jonka elämästä on kyse? Mene kuule ihan yksinäsi sinne suvaitsevaisuuskouluun, se tekisi hyvää kaltaisellesi.

Kyllä hän homo silloin on, koska mies on mies niin kauan kun hänellä on se kolmaskin jalka keskellä, pukeutuipa sitten mieheksi tai naiseksi. Kukaan ihminen ei voi muuttaa totuutta, ei vaikka kuinka olisi kysymys vain itsestä.

Noissa sinun kyseisissä esimerkeissä on kysymys biseksualismistä. Jos sinulle tuodaan lautaselle märännyt löntti lihaa joka haisee kuin ketunsyötti ja on täynnä matoja, niin sinä ilmeisesti maistat sitäkin, koska ethän sinä voi tietää että se on pilalla jos et maista sitä.

Ja vielä kerran totuutta ei voi muuttaa, mutta sen sijaan valehdella voi. Mutta se on taas eri asia kuka niitä valheita haluaa uskoa ja kuka ei. Usko noin jos haluat, usko vaikka joulupukkiin jos se oloasi helpottaa: D Seksuaalisuus vaan kun ei ole noin suoraviivainen asia ja sen tajuaa jokainen, joka asiasta jotain tietää.

Nyt logiikkasi mukaan mies on aina mies, kunhan munat löytyy? Mitenkä on mahdollista, että osa transvestiiteistä sattuukin olemaan heteroita? He siis logiikkasi mukaan valehtelevat olevansa heteroita, vaikka sinun logiikkasi mukaan ovat homoja? En oikeasti voi uskoa, että kaltaisiasi ihmisiä edes löytyy.

Yrität kaikki laittaa omiin lokeroihinsa ja jos he ovat eri mieltä mitä seksuaalista suuntautuneisuutta edustavat, haukut heidät valehtelijoiksi, koska vain sinä olet asiassa oikeassa? Olet selvästikin saanut pakit joltain mieheltä, joka sinusta oli homo, mutta omasta mielestään oli hetero. Ja nyt tämä trauma jäytää sinua niin pahasti, että pitää tänne avautua. Älä pistä perättömiä sanoja suuhuni! En missään kohtaa ole väittänyt että kaikki transvetiisit olisivat homoja.

Minähän sanoin että on 2 eri asiaa tuntea itsensä vastakkaiseksi sukupuoleksi kuin olla kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Joten transvetiisi voi ihan yhtä hyvin olla homo kuin heterokin. Mutta joo vaikka mies kuin tuntisi itsensä naiseksi niin se on silti mies niin kauan kun hänellä on miehen elimet.

Mutta sitten jos hän korjaa sukupuolensa kirurkisin toimenpitein niin silloin hän muuttuu vasta naiseksi. Myönnän että olen ollut joskus ihastunut myös heteromiehiin. Mutta ensinnäkin ihastus on ollut vain ajatus ei teko. Ja toiseksi en ole heti tiennyt heidän suuntautumistaan mutta heti kun asia on tavalla tai toisella selvinnyt että kysymyksessä onkin hetero niin olen heittänyt samantien asian pois mielestäni.

Nimittäin jos esimerkiksi keväällä jäiden lähdön jälkeen näet uittotyömaalla jonkun tukkijätkän jota et ole aikasemmin koskaan nähnyt, niin et voi tietää onko hän hetero homo vai bisse. Noinhan se lofiikkasi mukaan vaan menee. Mihinkäs sitten transvestiitit luokittelet, kun haluavat pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin? Mitenkä koet sitten transsukupuoliset?

Mihinkäs lokeroon he menevät? Entäpä sukupuolta vaihtanut mies, joka rakastuukin mieheen? Siinähän se selitys tulikin tälle asenteellesi. Eikös sinun pitäisi kaikki osata lokeroida omien puheittesi mukaan?

Entäpä jos tuo mies onkin aseksuaali? Suosittelisin tarkistamaan dementia lääkityksesi, olen nimittäin vastannut tuohon trans kysymyksiisi jo kertaa. Mutta mitä tulee tuohon transsukupuolen rakastumiseen niin jos mies korjaa sukupuolensa naiseksi niin hän on sen jälkeen transnainen ja se on vähän eri asia kuin ihan biologinen nainen.

Transsukupuolisuus on vähän kuin miehen ja naisen sekoitus. Mutta nainen kuin nainen eli jos hän rakastuu mieheen niin kyllä se heterouden puolelle silloin menee. Ja mitä tulee tuohon aseksualisuuteen niin se ei mahdu ihan samaan lokeroon kuin hetero bi ja homoseksualismi. Koska näissä kolmessa on kysymys sekä seksuaalisista että romanttisista tunteista, mutta aseksualismissa on kysymys vain seksuaalisuudesta.

Joten koska aseksuaalillakin pelaa romanttiset tunteet niin hän voi olla ihan yhtä hyvin hetero bi kuin homokin. Ja koska sinulla on tapana vääristellä sanomisiani niin tarkennan vielä sen verran että titenkään sama aseksuaali ihminen voi olla vain joko hetero tai bi taikka homo. Eli 1 ihminen ei voi olla kahta tai kolmea yhtäaikaa. Mutta edelleen painotan sitä että oikealle homolle naiset ovat alusta astu turn off.

Sorry, ei ole dementialääkitystä, kun ei ole tarvettakaan. Eli transseksuaali on miehen ja naisen sekoitus, mutta luokittelet heteroksi, jos rakastuu vastakkaiseen sukupuoleen? Aseksualismi on seksuaalinen suuntaus siinä missä mikä tahansa muukin. Sinun omien sanojen mukaan ihmiset ovat joko homoja, heteroita tai biseksuaaleja.

Tätähän olet koko ajan jankannut monenmonta viestiä. Jokainen tungetaan johonkin noista kolmesta lokerosta, muita ei ole on ollut mantrasi. Eli nyt kelkka kääntyy siis, että seksuaalinen suuntautuneisuus onkin romanttisista tunteista kiinni? Tämä sotii kaikkea aiempaa sanomaasi vastaan täysillä. Yhä edelleen et ole sanonut mihin kategoriaan menee seksuaalinen kokeilu saman sukupuolen edustajan kanssa, joka on epämieluisa. Tämä ihminen on asiaa kerran kokeillut, ei ollut hänen juttunsa ja kokee itsensä heteroksi.

Mutta ahdasmielisen logiikkasi mukaan hän on biseksuaali, vaikka romanttiset ja seksuaaliset tunteet kohdistuvat vastakkaiseen sukupuoleen. Minun kelkkani kulkee vain yhteen suuntaan. Romanttiset ja seksuaaliset tunteet kulkevat käsi kädessä, joten homot tuntevaat kyseisiä tunteita vain samaan sukupuoleen, heterot vastakkaiseen ja bisset molempiin. Ja tuohonkin olen yrittänyt vastata jo kertaa että bisset eivät ole kaikki samanlaisia vaan niissä saattaa olla suuriakin eroja.

Kun taas heterot ja homot ovat kaikki prosenttisia. Eli kokeilun haluiset bisset ovat aina tietyllä tavalla hukassa kun eivät luota omaan arviointi kykyynsä vaan kaikki täytyy oppia kantapään kautta. Kun taas oikeat homot tietävät jo etukäteen oikean ja väärän. Meinaan jos vaikka näet maassa lehmänpaskaa niin ilmeisesti sinun täytyy kokeilunhaluisena silloin sitäkin mennä maistelemaan että tiedät onko se varmasti pahan makuista. Mutta itselleni ei tulisi mieleenkään mennä sellaista maistelemaan mikä jo näyttää rumalta.

On tullut jo hyvin selväksi, että kelkkasi kulkee vain päin persettä: Se ei ole mikään uutinen. Tiedän tämän ajatuksen pelottavan sinua aivan kamalasti ja tulet sen kivenkovaan kiistämään. Niinhän osa homoistakin oppii kantapään kautta: PItää olla heterosuhteessa ja sitten löytääkin homoutensa!

Ai kauhia, tämähän on valehetero silloin! D Silloinhan homo oppi homoutensa kantapään kautta logiikkasi mukaan. Eikä minun tarvitse suvaita kaltaistasi umpimielistä wannabe homoa, joka pelkää kaikkea muuta kuin homouttaan: Kun sanotaan että juoppo on selityksen maailmanmestari, koska hänellä on aina joku selitys juomiseensa. Niin sama pätee myös valehtelijoihin. Yritetään inttää mustaa valkeaksi peittääkseen omaa kierouttaan. Jokaisella oikealla homolla on varmasti sen verran selkä rankaa ettei varmasti alennu sellaiseen saastaan että sekaantuisi johonkin akan lutkaan.

Valehomot on sitten asia erikseen, mutta sellaiset ovatkin huoraakin alempana! Ainakin naisvihasi on tullut jo selväksi, kuten myös miten pakonomaisesti yrität toitottaa olevasi homo oikein isolla H: Useimmiten kaltaisesi huutelijat nimenomaan peittelevät totuutta.

Ja tuo on mielipiteesi, ei totuus, koita erottaa ne. No jos kerran totuutta ei ole olemassakaan vaan kaikki olisivat vain mielipiteitä, niin jos väittäisin vaikka pöllöä linnuksi ja haukea kalaksi niin silloin sekään ei olisi totuus vaan mielipide. Ja onneksi minun ei tarvitse peitellä totuutta kun en ole koskaan sekaantunut naisiin vaan voin ihan hyvällä omalla tunnolla käyttää homo nimeä.

Ainakin totuus on naisvihasi. Totuus on eri asia kuin mielipiteesi, yritä vaan jankuttaa miten haluat. Jos sinulle mielipiteesi on totuus, niin usko vaikka joulupukin tulevan antamaan sinulle. Jokainen määrittelee itse seksuaalisuutensa, et sinä. Mutta se ei mahdu lanttuusi. Teillä on aapon kanssa niin paljon yhteistä, että teistä tulisi loistava pari, kun yhteistä on saman levyn jankkaaminen: Sinähän täällä jankkaat samaa levyä kun yrität väittää munaa kanaksi.

Yritä itse painaa lanttuus että totuus ei muutu valehtelemalla. Jos joku täällä samaa levyä jankkaa niin ihan sinä ja aapo hoidatte sen. Yritä jo saada homeiseen lanttuusi, etteivät kaikki ihmiset mahdu muottiin, johon heitä epätoivolla ymmärrät. Enkä ymmärrä syytä naisvihaasi. Eräs valtionvarainministeri sanoi aikoinaan valtion budjettia tehdessään että "tässä on turha yrittää olla kaikkien ystävä, käy pian niin että silloin ei olla kenenkään ystäviä".

Joten ihmisenkin on valittava puolensa. Elikkä jos olet vaikka mies ja muhinoit vain miesten kanssa niin voi olla että kaikki heterot eivät sinusta pidä mutta taas homot luottavat sinuun heidänkin edestään.

Ja jos taas muhinoit vain naisten kanssa niin silloin kaikki homot eivät pidä sinusta mutta heterot senkin edestä.

Mutta jos muhinoit sekä miesten että naisten kanssa, niin sinuun ei luota homot eikä heterot varsinkin jos valehtelet itsesi joko homoksi tai heteroksi.

Väitätkö oikeasti asian olevan näin? Oletko todella noin ahdasmielinen?? Eli kaikki kyräilköön omissa nurkissaan suvaitsematta ketään? Tuolla asenteella ei homojen tilanne olisi niin hyvä todellakaan kuin mitä se on. Homot eivät voi pitää muista kuin homoista ja lesboilla asia menee samalla tavalla? OIkeasti, en muista milloin olen nauranut niin vedet silmissä, kuin lukiessasi kirjoitustasi: Ymmärrät tahallaa asioita väärin.

Siinä tapauksessa vääristelet asioita tahallasi. Tällöin et valehomoihin törmäisi ja kaikki olisivat vain homoja. Tällöin sinulla ei ole pelkoa törmätä muihin kuin homoihin tai yrittää vokotella muita kuin homoja. Ei se ole naisvihaa jos ei nauti seksistä naisen kanssa eikä mene naisen kanssa sänkyyn edes kokeilemaan seksiä, kyllä jokaisella on oma oikeus päättää haluaako seksiä naisten kanssa ja haluaako olla kokeilematta sitä.

Miten se tekee ihmisestä naisvihaajan jos todellakaan ei pidä koko ajatusta seksistä naisen kanssa mielyttävänä!! No piipparilla tarve luokilla homoja naisvihaajiksi, hmm millä oikeudella!!!! Se on kyllä huomattu että piiparille naisvihaajat ja itseään kunnioittavat homot ovat yks ja sama asia.

Eli kaikki ne oikeat homot jotka eivät pane nuole tai lääpi naisia ovat piiparin mittakaavassa naisvihaajia. Itse olet useassa kirjoituksessa jo haukkunut naiset lutkiksi ym, joten asenteesi on tullut selväksi. Jos et pidä seksistä naisten kanssa, pitääkö silti haukkua lutkiksi ym? Kaltaisesi vatipäät, ahdasmieliset rasistit saisivat kieltämättä kuolla pilaamatta muiden mainetta.

Kaikesta päätellen taidat ollakkin joku kaksoiselämää elävä lestaperheen isä. Viikot jyystät sitä saman lahkos kulissi akkaa. Ja aina viiknlopun tullen ilmoitat sille muka lähteväsi jollekkin työmatkalle. Ja menetkin homobaariin mahdollisimman kauas kotoa missä ei varmasti ole ketään tuttuja, ja sieltä sitten värväät hotelliin miehiä joita nussit yöt.

Ja sunnuntai aamuna palaat muina miehinä kulissi perheesi luokse ja illalla menet seuroihin pyytelemmään homostelusyntejä ja uskottomuuttasi anteeksi että voit sitten taas aloittaa seuraavan sekä kulissiviikon että homoviikonlopun puhtaalta pöydältä.

Sellaista se kaappibissen elämä on. Ei helvetti, totaalirepeeminen viestisi ansiosta!! Kiitos viikon parhaista nauruista! D Ei olisi enempää voinut pieleen mennä. Tuossa ei yksikään asia osunut oikeaan: D En edes kuulu mihinkään kirkkoon, jos baariin menen, ei alueella ole väliä, kun avoimesti kaikki tietävät suuntautuneisuuteni. Seuroissa en ole koskaan käynt, en ole uskoton ollut, enkä kulissielämää ole viettänyt koskaan. Kyllä se homona eläminen on vaikeaa, kun juttujasi katsoo, voi voi: Kuvasit juuri hienosti muuten tarkemmin ajateltuna kaappihomon elämän: Ihmeen hanakasti sinä täällä noita valehomoja kuitenkin puolustat.

Tuskin jaksaisit moiseen käyttää enerkiaa jos sinulla ei olisi myös omalehmä ojassa. Yritän vaan saada mahtumaan lanttuusi kaksi asiaa: Sen päättää jokainen ihminen ihan itse 2. Seksuaalisuus on hyvin moninainen asia, jonka yrität yksinkertaistaa aivan uskomattoman naurettavalla tavalla.

En tässä "valehomoja" puolusta, koska tuollaista termiä ei edes ole olemassa. Ihmettelen vaan miten kukaan voi olla noin kapeakatseinen. Ei ole valehomoja olemassakaan paitsi korviesi välissä juuri ne heterot, joita yrität epätoivolla iskeä, mutta saatkin pakit. Ei ole omaa lehmää ojassa, miksi olisi? En ole koskaan esittänyt olevani muu kuin minä itse, koska en siihen koe tarvetta. Ensin leimaat lestadiolaiseksi en kuulu kirkkoon ja nyt valehomoksi? Etkä edes tiedä minusta yhtään mitään: D Tästä ketjusta vaan saa parhaat naurut: Mutta et uskalla edes tunnustaa sinun lukuisia aliaksia ja vanhaa s24 profiilia, sellainen tuuliviiri sinä olet: D Miten voi olla piilouhkauksia jos ei ole olemassa valehomoja: D Juu sinun postauksista saakin ne parhaat naurut, olen siinä saamaa mieltä: No sinun lanttuusi ei mahdu mikään asia: D Piipinkin onkin koko internet aikana vain käyttänyt energiaan haukkumalla homoja ja yhdistelemällä toisia kuten myöskin kieltämällä järjestelmästi jokaisen on edellisen postauksensa: Sama dementia tuntuu vaivaavan sinua tässäkin kohtaa.

Eli vielä kerran 99 on eri asia kuin Lyödääs nyt vähän järkeä ja tiedettä päähäsi. Tutkimusten mukaan homojen osuus väestöstä on kutakuinkin stabiili.

Kelataan ajassa parisataa vuotta taaksepäin, jolloin homous oli tuomittavaa. Homoelämää ei juuri ollut muuta kuin jossain puistojen vessoissa, koska nettiä ei ollut eikä oikeastaan mitään seuranhakumahdollisuuksia. Silloin homot pariutuivat yhteisön normien mukaan vain naisten kanssa. Miten selität tämän piikin homoseksuaalisuuden kasvussa? Vai oletko Herra Putinin kanssa samaa mieltä, että homoseksuaalinen propaganda aiheuttaa itsessään homoutta?

Ei Jacksonista tullut geeniperimmältään valkoihoiseksi vaikka iho olikin aika vaalea, joten kuka nyt ei osannut laskea muuta kuin housuihinsa: Eli jos mies ei voi tai saa pariutua toisen miehen kanssa niin silloin hänen on tehtävä se naisen kanssa. Tässäkö on ainoat vaihtoehdot? Missä sanotaan sellainen lakipykälä että jokaisen miehen ja naisen on pariuduttava joko saman tai vastakkaisen sukupuolen kanssa?

Minun tietääkseni noita poikamiehiä ja vanhoja piikoja on ollut kautta historian. Eli aikana jolloin homous on ollut rangaistavaa niin ei homot ole silloinkaan pariutuneet naisten kanssa vaan ne ovat jääneet poikamiehiksi. Ja ne jotka ovat pariutuneet niin ne eivät ole olleet mitään aitoja homoja vaan bissejä. Piilouhkaus tai piilo uhkaus valitettavasti Suomen laki ei tunne sellaisia termejä, voit piippari tarkistaa sen jos et usko: D Elikkä tapaasi mukaan jälleen kerran heittelet näitä sinun sairaan vainoharhaisen kallosi sisäisiä fantasioita joita luulet todeksi.

Jos Suomen laki ei tunne niitä miten poliisi voi tutkia jotain piilouhkausta? Jatka vain näitä valheitasi jos luulet ettei jo kaikki tiedä mikä paskajauhaja olet: Nytkin on viimeiset 50 vastausta keskinäistä kitkaa, kai siitä voi jotain päätellä No aika heikosti oli osoitettu tuo haukkuminen vai tarkoitatko että tämä prosenttinenhomo olenkin minä?

No silloin ainakin itse haukut nimittelemällä ahdasmieliseksi ja eipä tuo neidittelykään ole muuta kuin haukkumista, sehän tullekin sinulta niin luontevastai ettet edes huomaa miten itse haukut täällä. Mikäs sinä olet määrittelemään mikä on biseksuaali? Itsehän olet raivokkaasti kymmenillä viesteillä moittinut erittäin kirjavin sanakääntein prosenttinenhomoa ettei hänellä ole oikeutta määritellä ja sitten itse teet juuri samaa: Mitä jos menisit itse sinne sänkyyn jonkun kanssa?

Minulle seksi kuuluu parisuhteeseen, en lämpeä irtosuhteille. Ja mielestäni suurin osa viesteistäni on ainoastaan kyseenalaistanut aloittajan todella kapeaa katsontakantaa erilaisin esimerkein.. En ole sanonut sinun olevan aloittaja, tosin kummallakin lanttu on yhtä ahdasmielinen ja yksisuuntainen tuulitunneli.

Sinua nyt voikin haukkua kaiken haukkumisesi jälkeen ihan hyvällä omallatunnolla: Katso vaan mitä itse olet kirjoittanut. En minä määrittele kenenkään seksuaalisuutta, tulkitset taas asiat väärin. Aloittajan mielestä vain hän on oikeassa lokeroidessaan muut, eikä näe tykinkuulan mentävää reikää tässä logiikassa. Miten voin mennä sänkyyn kenenkään kanssa? Tai siis kukaan palstan lukijoista tai kirjoittajista? Yksi luulee, että menen sänkyyn lasten kanssa ja toinen pahoittaa mielensä pelkästään siitä, jos kirjoitan iiiiiiiiiiiihanaa homoseksiä: D Yksi laskee toisten homoprosentteja ja yhdellä on päissään liikaa promilleja ;D You guys need to get a life: Pari sataa vuotta sitten tehtiin vielä järjestettyjä "järkiavioliittoja" josissa usein kumpikaan kumppani ei tuntenut romanttista vetoa toisiinsa, vaikka olivat heteroita.

Näitä avioliittoja järjestettiin rahan, omaisuuden ja vallan säilymistä tai lisäämistä varten. Miehillä oli joskus, jos mahdollista niin avioliiton ulkopuolisia rakastajattajaria joiden kanssa tehtiin myös lapsia, mutta niistä tuli koko yhteiskunnan vihaamia perimättömiä äpäriä. Usein syy oli, että he ei vain kelvanneet kenellekkään avioliittoon pienen ominaisuuksiensa, omaisuutensa takia tai odottivat "parempaa" avioliittoa liian kauan, kunnes kukaan ei lopulta enää huolinut heitä.

Muistutan, että vanhoiksipiioiksi tultiin jo kolmekymppisinä. Parhaat avioitumisvuoden naiselle olivat reilusti alle kolmekymppisinä. Miehillä oli pelivaraa enemmän, koska mies pystyi avioitumaan vanhempanakin, mutta mieheltä odotettiin hyvää taloudellista toimeentulemista, jolla pitää perhe kasassa.

Lisäksi vanhapojaksi saattoi jäädä mies huonoiltaan ominaisuuksiltaan, kuten juoppo, heikkomielinen, rikollinen. Suku käytännössä pakotti naimisiin jos oli jotain omaisuutta suojeltavana. Jos suvun hylkäsi, niin jäi irtolaisen asemaan, ellei sitten löytänyt jotain suojatyöpaikkaa itsensä elättämiseksi. Mistäs aloittaja tietää seksin naisen kanssa olevan inhottavaa, ellei ole kokeillut? Puhuu ainoastaan mielikuvastaan, naisvihastaan ja suvaitsemattomuudestaan. Antaa hienon kuvan homoseksuaaleista ja kannattaa suorastaan suvaitsemaan heitä.

Kun tuo aapo kehottaa aina lukemaan tarkasti, niin ehkä aloittaja puhuu "teeskennellysti naisesta" ja tarkoittaa oikeasti, että naisen kanssa ei olla lainkaan vaan tuon notti Jos niinku ihan kirjaimellisesti lukee Ainakin voisi päätellä aiheen myöhemmästä innokkaasta käsittelystä ketjussa, mistä se lasikenkä prinsessojamme oikeasti puristaa Minusta aloittajalla näyttää olevan tuo kysymysmerkki lauseiden lopussa: D Aloitus "Ootteko aidot vain homoseksuaalit olleet ikinä teeskennellysti naisen kanssa sängyssä?

D Ainoastaan aloittaja kysyy onko se inhoittavaa: D Kysy myös onko kukaan homo kokeillut ja onnistunut: D No eihän kaikki osaa ymmärtää mitä tuli luettua: D Jos ei ymmärrä luettua niin miksi pitää väkisin kommentoida jotain? No mistähän prinsessa piipparilla lasikenkä puristaa? Toiset eivät saa määritellä bisset,homot,lesbot,heterot ja sun muut ilman piipparin suostumusta tai ilman yhtenevää mieltä seksuaalisuuntauksista piipparin kanssa: D Enhän minäkään ole mustaihoinen vaikka padavaksilla naaman lankkaan eikä Michael J ole valkoihoinen vaikka vaalentaa ihonsa, vaikka voissa paistaisi: Kerroit juuri itsestäsi toimintamallisi: D Ethän sä raukka edes tajua mitä luet No yhdenkerran on heittänyt ulos: D Hahaa et ole moneen vuoteen vastannut kenellekään asiallisesti: D Olen sitä mieltä että ex-rekisteröitynyt peepingtommi on pedofiili edelleen ja myöskin tämä rekisteröitymätön peepingtommi: D No nyt voidaan keskustella sinusta: Olipa todella "fiksun" ihmisen postaus, enkä tarkoita tuon linkin sisältöä: D Tuohan on ollut sinun asialinjasi jo vuosikausi useassa somessa: D Ei ne muuten sinun qx: D No kaikkihan tietävät masennuspotilaiden toiminta periaatteet, jos eivät tiedä voi jokainen googlata ja wikipedia kyllä varmaankin jotain asiasta tietää: Oli tilitys jälleen kerran: D Ja kuka tässä sitä paskanjauhamista jatkuvasti tekee?

Katso ylläolevaa listaa, johon syyllistyt koko ajan. Sen jälkeen voit katsoa peliin niin näet syyllisen: D Peliin katsominen on se juttu. Eikö sinun olisi aika hakeutua hoitoon, kun tällaista sontaa osaat vain kirjoittaa? Ei kukaan tervejärkinen kirjoittele noin vuosikausia.

Millä perusteella pitäisi hoitoon hakeutua? Mielipiteiden takia van näkemykseni takia? Sinähän se vuosikausia olet samaa levyä veivannut, eli logiikkasi mukaan, sinun tässä hoitoon pitäisi hakeutua: Ja sä oot taas niitä ressukoita, joiden täytyy laittaa isis tappelemaan sun puolestasi.

Olet piippari raukka kun jatkuvasti olet ylläpitoon yhteydessä. Niin ethän pt raukka huomaa koska olet ja ihan vaikka kiellät sen sillä ei kukaan usko sinua: D Ja oikeistaan sinulle on ihan turhaa vastata sillä et ymmärrä mitä luet: D Koska et ymmärrä luettua, sinulle on ihan sama mitä kirjoittaa: Eipä kukaan täyspäinen sinuakaan usko enää kaiken kirjoittamasi tuuban jälkeen: Ethän edes aiheessa tässäkään ketjussa osannut pysyä, vaan pääsit lempiaiheeseesi eli haukkumiseen.

Onko nyt sopivan lyhyt kirjoitus, jotta lanttusi ymmärtää sen? Joo eihän minua täyspäiset kusta täynä usko, mutta sinua ne uskovatkin sillä olethan suomi D Tasaisen kärtyisä valehtelija: D Hmm soitatko tuubaa vai parvella toskaa?

Ja oletko jotain juures ruokaa lantusta valmistamassa, suosittelen naurista se on makeampi: D Juuh toisinaan kyllä huomaa milloin olet ottanut ne mielialalääkkeesi: D Hyvin tunnistit vanhan qx lempinimesi joka olikin tämän ex-peepingtommin: D Taisi tulla liian pitkä eepos sinulle taas: Hmm ainakin hyvin jatkat tuota nimittelyä, eihän sinulta voi edes vaatia asiallisuutta: D Kuinka etelään asti kuuluu?

Koska Suomi on siirtynyt minusta katsottuna minun etelä puolelle? Ai vitamiineiksi kun niitä mielialalääkkeitäsi kutsu, oletpa hupaisa: Mitä apua sinulle on siitä, että osaat lukea useamman lauseen kuin yhden, ei mitään sillä et ymmärrä sitä ensimmäistäkään lausetta: D Jos ymmärtäisit ne luetut lauseet ja mitä olet mennyt postaamaan, niin tietäisit missä munasit taas: Voiko sinulta, joka syyttää pedofiliasta, odottaa asiallisuutta?

Et edes tiedä mitä asiallinen keskustelu on. Osaat vain ja ainoastaan pilata jokaisen ketjun, jonka löydät. Ja lopulta menee ketju kokonaan haukkumiseksi taholtasi. Yhä edelleen, en käytä mielialalääkkeitä, ihan multivitamiini riittää. Voisitko jo lakata turhien valheiden levittelemisen? Sinuna en siitä luetunymmärtämisestä huutelisi saati sitten oikeinkirjoituksesta. Ja oliko tuokin jokin asiallinen postaus? Taisit tapaasi mukaaan vain haukkua: En mitenkään pystyis siihen.

En oo siis ikinä harrastanu seksiä tytön kans enkä varmasti tuu sitä koskaan tekemäänkään: Sinä olet ainakin rehellinen ja sinuun voi luottaa kuin kallioon. Voin sanoa että olet oikea homojen esikuva, arvostan sinua suuresti: Kunnes paljastuu nettihuijariksi, mutta siitä viis, kunhan on vaan homo: Tekeekö sinulle tosiaan noin kipeää huomata että kaikki ei olekkaan täällä valehomoja?

En kyllä vieläkään ymmärrä termiä valehomo tai sellaiseen ole törmännyt. Kaikki tuntemani ihmiset ovat ihan avoimesti omat itsensä. Ei heissä ole valemitään. Sinä taidat nähdä valehomoja joka puolella, kun olet joltakulta pakit saanut. Tässä ketjussa aloittajasta ja aapo lapista tulisi hyvä pari. Voi kumpikin jankata samaa levyä vuodesta toiseen vierekkäisissä kiikkustuoleissa: Jos minua tarkoitat niin en ole tämän vistiketjun aloittaja.

Pidätkö tosiaan minua niin tyhmänä että edes kyselisin noin tyhmiä? Koska itselleni on ainakin päivän selvää että aidot homot eivät alennu akan lutkiin. Enkä istu kenenkään kanssa yhtäaikaa kiikkustuolissa vaan itse istun siinä 15 vuotta ennemmin.

Kaikki naiset eivät ole lutkia kunhan pysyvät vai mahdollisimman kaukana homoista. Ja lutkia ovat juuri ne valehomot. Heterot ovat heteroita, homot ovat homoja ja bisset ovat bissejä. Ne ovat kuin tuulimyllyjä joita vastaan on turha taistella. Naiset eivät ole lutkia kunhan pysyvät mahdollisimman kaukana homoista.

Ja lutkia ovat kaikki valehomot! Ohoh, tuli sama viesti oikeestaan kahteen kertaan. Ei ollut tarkoitus mutta tekniikka petti tällä kertaa. Ja homothan eivät tietenkään ole lutkia? D Ja biseksuaaleja vertaat tuulimyllyihin? Kaikkea paskaa saakin lukea täällä, ei kiesus. Saa taas nauraa vedet silmissä: D Aiemmin jo sanoit naisten olevan lutkia ja rivien välistä voi lukea miten halveksit ja vihaat naisia.

Tämä on tullut jo selväksi, kuten umpimielinen maailmankatsomuksesi, jossa hyväksyt vain ja ainoastaan homot. Mistäs tiedät valehomojen olevan lutkia? Oletko moneltakin saanut pakit, kun noin sieppasee?

Se, mitä eri ryhmiä tunnen ja olen katsonut, niin sanoisin homojen olevan lutkia siinä missä muutkin, elleivät pahempia. Miehet ovat seksuaalisempia olentoja kuin naiset ja se selittää homokulttuurin yliseksualisoitumisen. Jos lutkia etsit, niitä löytyy kaikista. Ooh uuuh aaah ;D Lutkis-lutkis-lutkuti-lutkuti. Noh heitetääs pari ajatusta soppaan mukaan. Mitenkähän tää "valehomo" juttu oikeen menee?

Olenkohan sitten ollut parisuhteessa "valehomon" kanssa, kun hänen täytyi esittää olevansa hetero nuorempana? No omasta mielestä en ole. Mies oli rakastava, uskollinen ja halusi olla vain ja ainoastaan minun kanssani.

Eipä käynyt mielessänikään moinen ajatus, että nyt olisin tekemisissä feikin kanssa Minusta siinä ei ole mitään valetta, jos mies on elänyt aikana jolloin et kertakaikkiaan voinut olla avoimesti sitä mitä on.

Jos nyt satutte muistamaan on homous joskus ollut "sairaus". Monella lienee sen asian vuoksi pitänyt sekaantua naiseen, jotta perheille ja ystäville ei paljastuisi. Voin vain kuvitella kuinka kauheaa on tukahduttaa itseään vuosi kausia. Tämä koko "valehomo" sanonta on aika jännä myöskin siinä mielessä, että jos tällaista sanaa pitää käyttää, niin sittenhän saa kokoajan vaan miettiä keneen luottaisi.

Millä se vale siitä pois pyyhkiintyy? Aina joudut miehen sanaan luottamaan, kun jollekkin alat hänen kanssaan. Jotkut sanovat avoimesti mitä ovat, jotkut eivät. Päällepäin sitä homous astetta tuskin näkee Itse en ole naisen kanssa ollut, enkä toistaiseksi ole halunnut.

Nuorena tietty oli järkytys tajuta oma homoutensa ja sitä yritti peitellä menemällä jutuissa muiden mukana. Mutta naisten kanssa tulen kyllä hyvin toimeen Olen sitten vissiin kans valehomo, kun mulla ei ole mitään naisia vastaan? Vaikka sänkyyn en moisen kanssa menisi. Vaikka kuullostaa, että suvaitsen melkein mitä vaan, niin kerrottakoon se, etten voi sietää pettämistä millään muotoa. Se on pahinta mitä tiedän ja saa mut voimaan pahoin.

Ällöttää jokseenkin äijät, jotka ovat "onnellisesti" naimisissa ja etsivät panoja. Sama pätee kyllä homoihin Lienekkö sitten toivoton romantikko tai omaan liian korkean moraalin, mutta se että seksiä pitäis harrastaa vaan seksin vuoksi Loppujen lopuksi pahinta on valehdella itselleen ja tukahduttaa halujansa.

Jos kerran halut on molempiin suuntiin, niin minkäs sille tekee? Minusta se ei kenestäkään valehomoa tee. Jos haluaa kokeilla homona naista, niin se on jokaisen oma valinta. Ja ei se miestä pahenna. Ainoastaan tosiaan sitten pahentaa jos kokeilut tehdään pettämisen kautta.

Toki itse pyrin välttämään bisset juurikin sen vuoksi, koska pidän heitä vallan potentiaalisina pettäjinä. Toki tiedän on poikkeuksiakin, jotka haluavat elää suhteessa vain ja ainoastaan rakastamansa henkilön kanssa. Lopuksi ehdottaisin näille, jotka värittää maailmaansa pelkällä lyijykynällä, hommaamaan itselleen värikynät. Elämä ei ole niin mustavalkoista kuin tästä ketjusta saa lukea. Jos viha on päällimmäinen tunne, niin kannattaisiko kysyä itseltään miksi vihaa ja mitä hyötyä siitä on?

Loppujen lopuksi ainoo mitä voit muuttaa on oma asenne. Jokaisella on mielipiteensä ja totuutensa, mutta Ja silti ihmeen kumman syystä melkein koko ketju on vihamielistä nokkimista suuntaan ja toiseen Ensinnäkin saanen huomauttaa että salaaminen ja valehteleminen ovat 2 eriasiaa. Eli se jos et kerro homudesta kenellekkään ja jos joku utelias kyselee naisasioistasi ja vastaat rehellisesti että ei vois vähempää kiinnostaa etkä jatka selittelyjä sen enempää, niin se on vain asioiden salaamista ja siinä ei ole mitään pahaa koska jokaisella on oikeus pitää yksityisasiat omana tietona jos siltä tuntuu.

Mutta jos sen sijaan olet muille ihailevinasi naisia ja hommaat jopa jonkun kulissityttöystävän peittääkseen homoutesi niin se on valehtelua räikeimmillään. Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä?

Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset. Nainen on varattu, mies ei. Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi. Suhteeni seksuaalisuuteen alkaa jälleen hieman kriisiytyä. Olen vuotias nainen ja heteroromanttinen haluaisin parisuhteen , mutta olen viime vuosina miettinyt, olisiko aseksuaalisuus kuitenkin se kirjo, johon kuulun.

Ensimmäinen seurustelusuhteeni kesti neljä vuotta olin Teininä koin olevani seksuaalisempi, ja niinpä suhteen alussa kaikenlainen läheisyys tuntui ihan ookoolta. Kuitenkin pikkuhiljaa koin seksin vähemmän ja vähemmän kiinnostavaksi, ja aika pian se oli suoraan sanoen pakkopullaa, jota kyllä pystyin tekemään tuottaakseni toiselle iloa ja tyydytystä, mutta jossa omat tunteeni eivät kerta kaikkiaan olleet mukana. Tämä tuli puheeksi poikaystäväni taholta jossain vaiheessa, sillä kyllähän sen huomaa, jos toinen ei täysillä ole mukana.

En vain saanut tyydytystä, en edes kiihottunut. Ainoa keino kiihottua on pitkään ollut tietynlaiset mielikuvat, joihin ei liity muita osallisia ja joita tuskin koskaan toteutan. Suhteesta vähitellen seksi karisi ja aikanaan suhde tuli päätökseen. Viime viikkoina olen tutustunut mieheen, jonka seurassa minulla on mukavaa, ja kuten ennenkin, läheisyys, suukottelu ja hipsuttelu tuntuvat hyvältä.

Sen enempää en kuitenkaan tarvitsisi enkä edes haluaisi. Toissapäivänä tilanne kuitenkin eteni seksiin, ja mielessäni pyöri tuhat ajatusta. Ei se mielekästä ollut vieläkään.

Miehen puheista käsitin, että hänellä on koko ajan haluja ja myös tarve tyydyttää ne hyvin usein. Lisäksi hän haluaisi avoimen suhteen, ja jo se alkaa mietinnän jälkeen tuntua siltä, ettei meille yhteistä taivalta taida tulla. Joka tapauksessa olen pitkään pohtinut, kumpi on kyseessä seksin vastenmielisyyden suhteen: Tavallaan pelkään, että saatankin menettää elämästä aspektin, joka yleisesti ihmisille tuottaa nautintoa, jos kyse onkin vain siitä etten ole tutkinut itseäni tarpeeksi ja tee töitä seksistä nauttimisen eteen.

Toisaalta - eivät kaikki pidä jalkapallostakaan, eikä sitä silloin kaikkien tarvitse harrastaa. Kykenen siis antamaan toiselle nautintoa, mutta koskaan en oma-aloitteisesti seksiä halua. Saatan toisinaan tuntea lievää kiihotusta, mutta minulla ei ole mitään tarvetta eikä edes kykyä edetä fyysiseen kontaktiin. Tieto luo turvaa, ja haluaisinkin oppia, mitä termejä minusta voisi mahdollisesti käyttää, jotta osaisin hakea lisää tietoa ja käsitellä aihetta.

Aseksuaali, semiseksuaali, harmaa seksuaalisuus? Onko mahdollisesti joitain harjoitteita, näkökulmia pohtimiseen tai vastaavia keinoja, jotka voisivat edesauttaa mietintöjäni ja viedä kohti varmuutta ja mielenrauhaa?

Löysin juuri googlettamalla artikkelin maaliskuulta jossa käsiteltiin aseksuaalinen parisuhdetta ja teksti oli kuin omasta elämästäni.

Ongelma on minulle ja meille todella iso. Minä kärsin ja itken kun en saa tarpeita tyydytettyä ja hän on pahoillaan kun ei halua. Emme oikein pystytä eikä osata puhua. Aihe on liian vaikee. En halua loukata enkä riidellä ja hän sulkeutuu koska ei myöskään osaa sanoa mitään. Yritän ymmärtää mutten ymmärrä. Erota emme halua , mutta asialle pitäs saada jokin kompromissi jotta säilyis vielä jonkinlainen itsetunto.

Mikä neuvoksi , tartten apua. Hei, olen kovasti pohtinut mikä minussa on vikana. En koe vetovoimaa kumpaakaan sukupuoleen, mutta pidän itseäni enemmän heterona. En pidä seksiä korkealla arvoasteikolla. Mieluusti olen ilman, joten yhden illan jutut kauhistuttavat. Olen saanut 2 lasta mutta niiden teko on ollut pakkopullaa. Mistä saan nautintoa on kosketus. Pidän sitä lähimpänä seksinmuotona mikä saa oloni hyväksi ja koen seksuaalista nautintoa.

Ihastun, mutta tunne katoaa jos harrastetaan oikeaa seksiä. Olen käynyt viime aikoina vahvistunutta itsekeskustelua seksuaalisuudestani, mikä on toki jatkunut taustalla jo vuosia. Karkeasti ala-asteaikoina ihastuin tyttöihin sillä tasolla mitä nyt seksuaalisuutta sen ikäisellä on.

Yläasteella kiinnostukseni siirtyi miehiin, mutten ymmärtänyt sen olevan pysyvää enkä osannut edes ajatella, että voisin olla homo - koulussamme oli pari julkihomoa, enkä vilpittömästi nähnyt mitään yhteistä heidän kanssaan.

Yläasteen-lukion vaihteessa minulle valkeni, että tällaistakin on olemassa ja olenkohan minä nyt sellainen. En ole kuitenkaan lähtenyt määrittelemään tai lokeroimaan itseäni missään vaiheessa, vaan mennyt tuntemusten mukaan.

Olen viime aikoihin asti kokenut sen toimivaksi ratkaisuksi. Naiset eivät vain ole kiinnostaneet pätkääkään, ja hylkäsin nopeasti hetero- ja kaverien suosiman lesbopornon, kun ne eivät vain kiinnostaneet.

Olen ollut aktiivis-passiivisessa seuranhaussa lähinnä verkossa ja erilaisissa apeissa vuotiaasta lähtien, jolloin sain myös ensimmäiset seksikokemukseni.

Olen harrastanut seksiä kymmenisen eri jätkän kanssa. Poikaystävää en ole ikinä löytänyt suurista haaveiluista huolimatta, ja vain kerran on ollut edes lähellä. Sekin on painanut mieltäni, mutta eniten minua on viime aikoina huolestuttanut seksi, ja tarkemmin sen toimimattomuus.

Nautin suuresti masturboinnista ja teen sitä n. Tyylikseni on vakiintunut maata vatsalleen sängyllä tyynyä ikään kuin "tukena" tai korokkeena käyttäen. Joskus pelaan vain mielikuvilla, joskus katselen pornoa ja joskus etsin Instagramista komeita jätkiä.

Seksi muiden kanssa ei kuitenkaan pelaa. Havahduin tilanteeseen, kun tuo aiemmin mainitsemani potentiaalinen seurustelukumppani lopetti, ja osittain mielestäni sen takia että minulla lerpahti ekalla kerrallamme. Tiedän kyllä, että se ei ole mikään peruste suhteen lopettamiselle, mutta lähdin miettimään laajemmin, ja tajusin että minulla on ollut laukeamisongelmia oikeastaan lähes joka kerta. Ihan alussa olen hyvin mukana ja innostus on suuri, mutta semmoinen kymmenisen minuuttia riittää ja seisokki laskee.

Olen jutellut tästä muun muassa lääkärin kanssa ja parissa tukichatissa, mutta vastausta tai tukea ei oikein ole löytynyt. Parin lääkärin mielestä mitään fyysistä ongelmaa ei ole, jos masturbointi onnistuu - ja luotan ilman muuta lääketieteen ammattilaisiin. Mitään tutkimuksia yms ei kuitenkaan ole tehty, vaan pelkkiä pikakeskusteluja.

Diagnoosi on ollut jännittäminen seksitilanteessa. En ole itse tunnistanut tällaista, joten en kyllä kykene sitä kontrolloimaankaan jos sellaista oikeasti on. Tämä on saanut minut epäilemään monta vuotta varmana pitämääni seksuaalisuuttani, koska muutakaan ei ole löytynyt ja ratkaisukeskeisen eläinlajin edustajana haluan korjata ongelman, joka rajoittaa ihmissuhteitani.

En kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni harrastamaan seksiä naisen kanssa, ja seurustelukin tuntuu epäluontevalta, ehkä vähän inhottavaltakin. Olen pohtinut myös mahdollisuutta aseksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sekään ei mielestäni ihan toimi, sillä minä kuitenkin haluaisin seksiä miehen kanssa - tai ainakin haluaisin oppia nauttimaan siitä.

Seksi itsessään ei siis ole vastenmielistä, päinvastoin. Mainitsin masturbointitekniikkani ylempänä sen takia, että minulla on ollut vaikeuksia masturboinnissa suuren yleisön ilmeisesti suosimalla tyylillä eli tuolissa röhnöttäen kädellä edestakaista liikettä tehden, jolloin seisokin saaminen on siis vaikeaa.

Syytä en ole keksinyt. Haluaisin oppia ymmärtämään itseäni paremmin, nauttimaan seksistä ja vaikka jotakin luettavaa pohdinnan tueksi. Ja miksei myös kuuta taivaalta. Minulla on vähän heikkoja kokemuksia kaveripiirin kautta psykologeista, terapeuteista yms mutta en näe minulla olevan varaa sulkea sentyyppistäkään pois. Mihinkään homopoikien itkukeskustelukerhoihin en kuitenkaan ole lähdössä. Asun kehyskunnassa isohkon kaupungin vieressä. Miten minun heterona tulee suhtautua häneen?

Olemme 60 pari lapsia emme saaneet. Hän ei hyväksynyt vierasta auttajana sänkyymme. Olisin antanut mahdollisuuden tällaiseen toteutukseen.

Vieraita olisi ollut jotka olisivat auttaneet tässä meitä. Niin monta kertaa, kuin vaan olisi ollut mahdollista vieras olisi saanut antaa vaimolleni hyvää. Olen 67 v nainen olenko epänormaali, kun haluan seksiä nuorilta miehiltä.

Olen ollut muutaman kanssa ja seksi on ollut hyvää. Haluan seksiä 3 kertaa päivässä. Vaikka olen tämän ikäinen niin, hormonit hyrrää. Kun Saan seksiä, olen pirteä , nukun hyvin ja jaksan paremmin. Minua hävettää seksuaalisuuteni, mutta en voi sille mitään. Ja Olen Koukussa Pornoon Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat. Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v.

Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia. Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani. Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim.

Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina. Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan.

Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä.

Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa.

Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa. Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen?

Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni. Olen 20v helsinkiläinen mies, ja lukemieni kuvausten perusteella pystyisin määrittelemään itseni aseksuaaliksi.

En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua ketään kohtaan ja ystävieni tarinat seksiseikkailuistaan kuulostivat lähinnä oudoilta ja vastenmielisiltä.

Muutamaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan olisin ehkä halunnut tutustua paremmin, mutta tämän "yksityisasiani" takia en koskaan uskonut, että minulla on siihen mahdollisuuksia. En ole myöskään pyörinyt klubeilla tms. Työn ulkopuolella vietän suurimman osan ajasta yksikseni ja viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta välillä kaipaan sellaista tietynlaista hellyyttä ja läheisyyttä. En pidä itseäni myöskään mitenkään epäsosiaalisena tai koe, että minulla olisi vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa.

Vain seksuaaliset mielihalut puuttuvat, enkä ole koskaan esim. Aseksuaalisuus ei ole minulle sinänsä kummoinen asia, mutta mietin usein, voisivatko menneisyyden traumat vaikuttaa siihen jotenkin? Jouduin koko peruskoulun ajan vakavan, pitkäaikaisen koulukiusaamisen kohteeksi.

Siihen kuului kaikenlaista nimittelyä, kiusantekoa, perättömien huhujen levittämistä, joukosta poissulkemista, suoraa fyysistä väkivaltaa jota vastaan puolustautuakseni aloin harjoitella itsepuolustuslajeja ja jopa seksuaalista häirintää.

Olin ennen säännöllisen urheiluharrastuksen aloittamista hieman ylipainoinen, ja minua haukuttiin "tissimieheksi" ja jotkut luokan pojat puristelivat minua nänneistä niin lujaa, että ne menivät mustelmille. Tästä kaikesta aiheutunutta ahdistusta ja vihaa purin kamppailulajien ja raskaan musiikin avulla. Lukioaikana pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani, enkä juuri kaveerannut ihmisten kanssa, koska pelkäsin että kiusaaminen alkaisi uudelleen.

Olin siis lukiossa se "outo yksinäinen tyyppi" josta kukaan ei oikein tykännyt. Lukion jälkeen korjasin puhevikani ja armeija-aikana sosiaalinen elämäni alkoi palata edes jokseenkin raiteilleen ja opin uudestaan tutustumaan ja luottamaan ihmisiin.

Nyt minulla on yliopisto-opiskelut tähtäimessä ja suunta eteenpäin. Meikäläistä siis askarruttaa, olisivatko vaikeat kouluvuoteni voineet vaikuttaa seksuaalisuuteeni? Ja jos kyllä, niin miten? En tiedä olenko homo. Tytöt ja heteroporno ovat kiihottaneet minua aina ja kiihottavat vieläkin mutta ei ehkä niin paljoa. Katsoin kerran homopornoa ja laukesin nopeammin kuin heteropornosta ja se orgasmin tunne oli voimakkaampi. Parin kuukauden jälkeen katsoin homo- ja heteropornoa ajatellen olevani hetero.

Sitten aloin ajattelemaan että olenko homo, koska laukesin paremmin homopornolle. Testailin ja testailen vieläkin, että tykäänkö pojista sillai, et ajattelin että panisin ja pussailisin kavereitani.

Minua ei kiihota se ajatus, mutta ajattelen aina niin ja se ärsyttää. Yksi poika on komea, mutta en haluasi pussata sitä. Mutta joskus olen unohtanut sen tavan, nii minua ei tee mieli ajatella et pussaisin pojan kanssa. Mutta tyttöjä voisin pussata aina: Vielä yksi et kun laukean homopornolle kovemmin, nii jos harrastan seksiä aikuisena naisen kanssa niin laukeanko nopeasti ja tuntuuko se nii hyvältä kuin homoporno.

Edelleen kaikki kauniit ja mukavat tytöt kiihottaa. Yksi poika ehkä ihan vähän mutta se on varmaan Fantasiaa. Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia. Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni. Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero? Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa.

Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa. Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali? Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella.

Niin — en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt. Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu Hei, olen kaksikymppinen naisenalku, jolle koko käsite "seksuaalisuus" tuntuu olevan epämääräinen, ahdistava ja vieras asia.

En ole koskaan tuntenut vetoa kehenkään ihmiseen seksuaalisessa mielessä. Joskus nuorena, vuotiaana, koitin uskotella itselleni, että olisin ollut ihastunut silloin tällöin joihinkin poikiin, mutta todellisuidessa tuskin edes muistin heidän olemassa oloaan useinkaan.

Myöhemmin tajusin, miten hyvin olin vain onnistunut pitämään itseäni varten yllä kulisseja siitä, että olisin jotenkin "normaali teini" ihastuksineen. Tosiasiassa en näe kenessäkään ihmisessä mitään ystävyyttä syvempää, ja oikeastaan ystävilläkin on elämässäni nykyään vain vähän merkitystä, toisin kuin lapsena. Olen kliinisesti masentunut ja tällä hetkellä jopa vaikea-asteisesti, minulla on traumaattinen kouluaika kiusaamisen vuoksi, nykyään paljon itsemurha-ajatuksia, hankala perhe ja niin edelleen, jotka todellakin ovat yhdistelmänä sellainen, ettei ihastumisen tunteille edes jää sijaa.

Silti masennukseni suhteen parempinakaan kausina en ole yhtään sen kiinnostuneempi katsomaan ihmisiä "sillä silmällä". Olenkohan todellakin aseksuaalinen vai pelkästään niin rikki henkisesti, etten kykene ihastumisen kaltaisiin tunteisiin? Toisaalta, voiko aseksuaalisuuden taustalla olla traumoja tai psyykkisiä ongelmia?

Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc. Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali.

Se ei vain kiinnostanut. Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä vuotiaana normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti. Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa.

Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc. Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa.

Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet. Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää. Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää.. Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään.

Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle huom. Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa.

Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa. Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää.

Oon 13v ja no: Oon ollu ihastunut pelkästään poikiin. Mutta tuntuu että tykkään myös tytöistä. Ja sit on vielä se että ajatus seksistä kummankaan tyttöjen tai poikien kanssa ei tunnu oikeelta.

Ja silloinhan olisin periaatteessa aseksuaali. Mutta sitten kuitenkin tunnen jonkunlaista vetoa sekä tyttöihin että poikiin. Sitä vois kuvailla niin että oon kiinnostunut sekä tytöistä että pojista vyötäröstä ylöspäin. Oonko silloin aseksuaali vai jotain siltä väliltä? Moi olen 52 vuotias ja ollut transseksuaaline vuodesta alkaen ja tykännyt vanhemmista miehistä. Olen käynyt kaikki stadin mestat ja tunnen gay piirit. Nyt mulla on vakisuhde 62 -vuotiaan miehen kanssa enkä liiemmin liiku laaksossa, ruudussa tai motareiden levarilla.

Haluaisin muuttua naiseksi kokonaan koska mulla on sellainen tunne että olen nainen ja tykkään miehen kanssa sekstailla enemmän kuin naisen Lue vastaus.

En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta. Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'. Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen.

Myönsin itselleni olevani homo. Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Olin vapaa oma itseni. Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä. Olin kuitenkin varma homoudestani. Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin. Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa.

Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi.

Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset. Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset. Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi. Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa.

Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta. Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani.

Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi. Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin. Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta. Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni. Olen epätoivon partaalla tilanteessani.

En tiedä kuka olen tai mitä haluan. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista. Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana. Olen koettanut monesti kysyä eri lähteistä, että onko se pedofiliaa, jos aikuinen ja kouluikäinen lapsi leikkivät ratsastajaa ja hevosta keskenään, siten että kouluikäinen lapsi ratsastaa aikuisen selässä?

Entä se, jos kouluikäiset lapset istuu ja seisoo aikuisen selän päällä? Lapsena leikin usein leikkejä, jossa olin hevosena ja toiset lapset ratsastivat selässäni eli minä olin hevosena tai sitten minä asetuin vatsalleni lattialle tai maahan ja toiset tulivat sitten istumaan ja seisomaan selän päälle ja siitä tuli valtavan mukava tunne, en oikeastaan hävennyt sitä tunnetta ja voin sanoa, että pidän tuosta leikistä.

Minusta tuollaiset leikit tulisi saada peruskoulujen ala-asteille ja lisäksi myöskin tanssiakin voisi peruskoulujen ala-asteille suositella mieluummin uskonnon opetuksen sijaan. Peruskoulun uskonnon opetus on mielestäni liian ahdasmielistä ja vanhanaikaista, en heille olisi saatava enemmän seksuaalista opetusta ja tanssia, ja kaiken uskonnollisen poistaa, ja seksuaaliset leikit vapauttavat, kyllä he aikaa myöten siihen oppisivat, miten mukavalta seksi tuntuu.

Itse olen alkanut ymmärtämään seksuaalisia vähemmistöjä ja sukupuolineutraaliavioliittojenkin merkityksen. Hei, Olen vajaa kolmekymppinen nuori nainen. Elämä on ollut kovaa, vaikkakin nyt 10 vuotta olen ollut vakisuhteessa ja meillä on kaksi lastakin. Mut yritettiin raiskata kun olin 18v, 20 vuotiaana jouduin raiskauksen uhriksi ja sen jälkeen ollut lähinnä seksuaalista ahdistelua mm. Nykyään en enää osaa nauttia ns.

Kiihotun alistumisesta ja raiskausfantasiat pyörii mielessä. Välillä toivon, että seksuaalinen häirintä menisi pidemmälle.

Toivon, että mua vahingoitettaisiin samalla. En tiedä johtuuko siitä, että raiskauksesta tuli silloin syyttämättäjättämispäätös, kun ei ollut näkyviä vammoja vai miksi näin on? Luulisi, että normaalisti ihminen ahdistuu ja pakenee tilanteita, mutta mulla on päinvastoin. Mies on ottanut kovempia otteita käyttöön mm.

Pää ihan sekaisin, mikä mun on?! Hei Olen vuotias mies ja pääsin naisen kanssa harrastamaan seksiä ensimmäisen kerran vasta hetki sitten. Kyseessä on siis ensimmäinen seksikokemukseni ylipäätänsä. Minun on vaikea saada erektiota ja uskon, että se johtuu siitä, että en meinaa kiihottua kunnolla. Minulla on myös fetissi, jota olen toteuttanut itseni kanssa "runkkaamalla" useita vuosia. Nyt pelkoni on se, että tämä fetissi on mennyt niin pitkälle, että normaalissa seksuaalisessa yhteydessä en enää kiihotu kunnolla.

Onko tähän jotakin ratkaisua, jotta pystyisin kiihottumaan paremmin ns. Koen, että tämä tulee vaikuttamaan minun elämän laatuun todella negatiivisesti ja samalla vaikeuttaa kumppanin etsintää ja valintaa, koska käytännössä siinä pitäisi mennä fetismi edellä.

Itse fetismin kanssa olen sinut. Niin, löysin tämän sivun erään aseksuaali-neuvonta-sivun kautta. Olen vuotias, enkä koskaan ole sillälailla pitänyt kenestäkään. Naimisiinmeno ja seurustelu vaikuttavat vain luotaantyöntävältä. Tietysti olen onnellinen toisten puolesta, mutta en itse haluaisi minkäänlaiseen parisuhteeseen.

Pikkutyttönä, ykkös-kakkosluokalla, tietysti oli porukan mukana siinä "oi kun on söpö poika"-jutussa. En kuitenkaan ole ajatellut poikia mitenkään seurustelukumppaneina, niinkuin en tietysti tyttöjäkään. Sain vanhempana jotain kolme vuotta sitten? Ei se haitannut, mutta inhotti sillä lailla kuvitella kaksi poikaa pussaamassa. Mutta kun luin, oliko se tänä vuonna, kirjan, jossa eräs lempihahmoistani paljastui homoksi, käsitykseni muuttui.

Sieltä, tägrämin ihmemaailmasta, löysin myös Aromantikot ja Aseksuaalit. Ne jotenkin kolahtivat, ja tunnuin kuuluvani vihdoinkin johonkin: Aamulla jaksoin nousta ylös sen onnen voimalla. Piirsin vihkoon pienellä Ace-pride lippuja, ja se toi minulle hyvän olon tunteen. Joskus kun on kesäloman aikana kamala epävarmuus päälle, olen vakuuttanut mielessäni itselleni, että olen Aromantikko ja Aseksuaali.

Olen hyvin uskonnollinen, löysin valaistumisen vasta ekana yläkouluvuonna, viime vuonna. Kaikki oli silloin koulussa niin rankkaa, minua kiusasi luokan eräs poika. Huusi ilkeyksiä porukkansa kanssa. En tuntenut kuuluvani porukkaan. Lainasin kirjastosta silloin erään Narniaa käsittelevän kirjan, joka sitten kertoikin Narnia -sarjan uskonnollisesta puolesta.

Luin koko sarjan uudelleen, ja eräänä aamuna kouluun kulkiessani koin linja-autossa jonkinlaisen valaistumisen. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. Minulla on seinällä sänkyni yläpuolella huopataulu Aslanista. Joskus kun on oikein kovaa, rukoilen, tai ainakin yritän rukoilla, sen alapuolella. Joskus rukoilen muuten, mutta kun oikein kunnolla sattuu, niin silloin sen kuvan lähellä. Siitä on jotenkin hyötyä. Joskus hiukan alle kymmenvuotiaana, siinä seitsemän vuoden hujakoilla, olin usein leikeissä poikahahmo.

Leikin aina eläimiä, en melkein koskaan ihmistä. Ja jos leikin, niin olin lemmikin omistaja. Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan. Pienempänä oli hetkiä, jolloin halusin olla poika. Minua ei haitannut, että olin tyttö, mutten erityisesti kokenut olevanikaan tyttö. Sitten oli pitkä hiljainen vaihe, kun kaikki sujui "normaalisti". Nyt, murrosiässä, on kuitenkin alkanut taas vaivata.

Joskus, aika usein, kaikki sujuu normaalisti, mutta välillä ei niinkään. Joskus on täydellisiä itseinhon hetkiä. Heti kun huomasin niiden alkavan kasvaa, murrosiän alkuvaiheessa, pillahdin itkuun nähdessäni itseni peilissä. Nyt vain harmittaa, ja joskus itkettää. Eivät kai mitenkään isot tai pienet, mutta minua ne haittaavat.

Olen yrittänyt peittää ne, siteillä ja taittamalla kireän topin kaksinkerroin, mutta niistä tulee lähinnä turhautunut "jaaha"-olo. Olen estänyt äitiä ostamasta minulle liivejä, koska ajatuskin niistä inhottaa. Minusta myös tuntuu, etten edes haluaisi olla ihminen. Tai ainakin toivon, että osaisin muuttua naakaksi. En välttämättä aina oikein edes halua ihmisen kehoa, koska feminiinisyys paistaa.

Pienempänä oli ihan okei käyttää mekkoa. Nykyään en välttämättä pukisi sitä päälleni kuin maksusta. Naamiaisasussa voin pitää hametta, esim. Niin ikään "tyttömäiset" jutut, kuten meikkaaminen ja pojista keskusteleminen eivät kiinnosta minua lainkaan.

Olen myös huomannut olevani jonkin verran allerginen meikeille ja hajusteille, silläkin on siis lusikkansa sopassa. Olen alkanut miettiä agenderia, mutta en koe itseäni täysin sukupuolettomaksi. On OK, että minua kutsutaan tytöksi, mutta en todellakaan halua, että minua kutsutaan naiseksi. Inhottaa, kun äiti tai joku muu joskus sanoo minun olevan "kaunis nuori nainen". Sekä kaunis että nainen tuntuvat pahalle.

Vaatteitani voi toki sanoa kauniiksi, muttei minua. En myöskään haluaisi minua kutsuttavan komeaksi, mutta ei siitä haittaakaan ole. Mutta "miehekäs" menee jo yli. Onko mahdollista olla ikäänkuin demi-girl, mutta jotenkin osaksi agender? Ei mikään pokatyttö, vaan jokin agendertyttö tai jotain?

Olen jonkin verran yli kolmikymppinen cis-nainen, joka vielä pari vuotta sitten luuli olevansa ihan perus-hetero. Termin 'aromanttinen' kuulin muutama vuosi sitten ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta ei aluksi tuntunut liittyvän minuun. Sitten googlasin sen ja yht'äkkiä ne määritelmät osuivatkin aika hyvin. Olen kyllä ollut elämäni aikana ihastunut, mutta ne ihastukset ovat olleet lähinnä sellaisia "Haluan olla tuon ihmisen lähellä ja halia ja sellaista" -tyyppisiä.

Esimerkiksi suutelu ei suoranaisesti ällötä, mutta ei ole myöskään sellaista, mitä ihastusteni kanssa erityisesti haluaisin tehdä. Samoin olen huomannut, että minulla hyvin harvoin on toivetta siitä, että ihastukseeni vastataan. Itse asiassa se ajatus hieman ahdistaa. Edellisen kerran olin ihastunut vuonna En koe olleeni koskaan rakastunut. Nykyään lähimmäs ihastumisen tunnetta pääsen lukiessani rakkausromaania tai katsoessani romanttista elokuvaa.

Itse tosin en osaisi kirjoittaa rakkaustarinaa, koska en oikein ymmärrä, mitä siinä tapahtuu. Seksuaalista suuntautumistani olen alkanut pohtia tämän vuoden alussa. Aikaisemmin en ole edes pahemmin ajatellut asiaa, tai siis olen pitänyt itsestään selvänä, että olen heteroseksuaali, koska kiihotun ja masturboin, sekä olen myös halunnut harrastaa seksiä jopa tietyn ihmisen kanssa ehkä noin kolmisen kertaa elämässäni.

Siis kunnes olemme aloittaneet. Saatan olla hyvinkin kiihottunut ennen ensimmäistä kosketusta, mutta minulle tunnelma jotenkin aina lässähtää, mitä lähemmäs yhdyntää mennään. Se ei ole epämiellyttävää eikä kivuliasta eikä mitään, mutta en myöskään saa siitä yhtään nautintoa teini-ikäisenä, ennen kuin vuotiaana menetin neitsyyteni, muistaakseni nautin suutelusta ja vaatteiden päältä koskettelusta paljonkin ja nimenomaan seksuaalisesti.

Ja kun ajattelen esimerkiksi seksuaalifantasioita, joita minulla on ollut tai yrittänyt olla , niin yleensä en ole itse millään tavoin osallisena, vaan ne ovat sellaisia romaani-tyyppisiä kohtauksia. Jos koetan kuvitella itseni siihen, niin alan nopeasti fantasioimaan selkähieronnasta eikä siihen enää liity mitään seksuaalista, eikä fantasian muuttuminen ole tietoisesti tehtyä.

Tämä siis jo paljon ennen kuin edes tiesin aseksuaalisuudesta. Minulla ei myöskään ole mitään negatiivisia tunteita seksiä kohtaan, enkä ole seksuaalisesti epävarma.

Olen nyt vajaa puoli vuotta kategorisoinut itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi tarkemmat kategoriat, joihin olen päätynyt, ovat lithromanttinen autokrossiseksuaali, mutta en oikein koe niille sen suurempaa tarvetta. Mietinkin nyt, että onko minulla oikeutta siihen. Uskoisin kuitenkin kokeneeni seksuaalista vetoa ihmisiin, mutta siitä on vuosia, kun se tunne olisi kestänyt muutamaa hetkeä kauempaa. Mietin kuitenkin, että onko tämä itseaiheutettua.

Siis, että olenko jotenkin itse päässäni kehittänyt nämä reaktiot jotenkin suojellakseni itseäni esim. Pitkään luulin, että tämä kaikki johtuu masennuksesta tai masennuslääkityksestä, mutta nyt olen ollut terve ja lääkkeetön jo vuoden, eikä tilanne ole muuttunut. Ainoa muutos on ollut helpotus, kun aloin määrittelemään itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi. Hei olen 27 vuotias mies. Tykkään pukeutua naisten leveälahkeisiin treenihousuihin.

Käytän niitä julkisesti ja myös itsetyydytyksessä. Onko se normaalia että kiihottuu kyseisistä housuista tosi paljon varsinki materiaalista? Hei olen kohta parikymppinen nuori nainen, minulla on ollut kaksi vakavaa parin vuoden suhdetta sekä useita lyhyempiä suhteita miesten kanssa.

Olen aina ollut kiinnostunut miehistä ja ollut ihastunut sekä rakastunut vastakkaiseen sukupuoleen sekä pitänyt itseäni täysin heterona. Kuitenkin jostain syystä varsinkin seksin aikana alan miettimään naisia ja joskus edellisen kumppanin kanssa katsoimme aikuisviihdettä ja halusin aina katsoa lähes poikkeuksetta pelkkiä naisia, puhuimme myös miehen kanssa useasti, kuinka kiihottavaa olisi, jos toinen nainen harrastaisi kanssamme seksiä, ajatukset olivat hyvin kiihottavia.

Tämän lisäksi naisten kuvat aiheuttavat usein kihelmöinnin tunteen ja saa minut hyvin hämilleen. Viime aikoina löysin myös sosiaalisesta mediasta erään naisen jonka kuvia selailin ja tykkäilin ja hän tykkäili takaisin ja kuvat jollain tapaa kiihottivat ja kiinnostivat minua. Olen miettinyt monesti pitäisikö minun ottaa tähän naiseen yhteyttä. Asia vaivaa, sillä olen aina tuntenut itseni heteroksi mutta jostain kumman syystä, kun katson esimerkiksi naisen kroppakuvaa se aiheuttaa kihelmöintiä, kun taas miehen kuvaa katsoessa ei herätä juurikaan mitään tunteita.

Olen miettinyt, jos kokeilisin miltä naisen kanssa tuntuisi ja saisin ehkä asiaan jonkinlaisen vastauksen. Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin.

Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään.

Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani.

En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia. Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan? Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista Haluaisin saada asiallista tietoa fetisismistä.

Tämä tiedontarpeeni on herännyt nykyisessä seurustelusuhteessani, jossa kumppanillani on parikin erilaista fetissiä. Sinänsä fetissit ovat minulle ihan ok ja kiinnostaviakin, joskin omakohtaisesti outoja. Eniten hämmentää se, miten haltioissaan kumppanini saattaa tarkastella sitä kehonosaa minussa, joka on hänen fetissinsä. Tavallaan se tuntuu imartelevalta, sillä kumppanini selvästi pitää ja nauttii siitä. Toisaalta huomaan välillä kokevani oloni hieman vaivautuneeksi, sillä hetkellisesti saatan tuntea, ettei minulla henkilönä ole siinä tilanteessa väliä, vain sillä kehonosallani.

Olen jonkin verran fetisseistä lukenut netistä, mutta mielelläni kuulisin lisää tai ottaisin vastaan asiallisia linkkejä. Mietityttää myös se, mistä fetissit saavat alkunsa? Tervehdys, Kirjoitan teille saadakseni neuvoja tilanteeseen johon olen joutunut avovaimoni kanssa. Olen 50v mies, ei omia lapsia, avovaimollani on kaksi, toinen on jo muuttanut kotoa. Olemme seurustelleet 16 vuotta. Olen jo kauan pitänyt siitä, kun naiset käyttävät seksikkäitä alusasuja niin kuin sukkanauhat, korsetit jne.

Noin 10 vuotta sitten kiinnostuin myös ns. Vähän myöhemmin kiinnostuin myös latex alusasuista. Avovaimoni ei ollut kiinnostunut käyttämään sellaisia, hänen mielestään ne olivat vastenmielisiä, hänen mukaan en rakastelisi hänen kanssaan vaan niiden alusasujen kanssa. Olin kuitenkin niin kiinnostunut niistä että ostin niitä itselleni. Pidin niitä salaa, kun ketään ei ollut kotona, ja masturboin, tuntui todella kiihottavalta pukea ne päälle.

En ole kuitenkaan kiinnostunut pitämään naisten vaatteita muuten kuin seksin tai masturboinnin aikana. Meni muutama vuosi ja avovaimoni suostui siihen, että minä pidän näitä naisten alushousuja päällä kun rakastelimme, ei joka kerta, enkä itse myöskään halunnut joka kerta pitää niitä.

Oli todella kiihottavaa pukea ne päälle ennen rakastelua, sydän löi nopeasti, kädet tärisivät. Kun käytin näitä asuja yksin, en saanut yhtä kiihkeätä tunnelmaa. Suosikkini ovat yhdet kumihousut penisputkella, pitkän neuvottelun jälkeen avovaimo suostui siihen, että käytän niitä seksin aikana. Tuntuu todella hyvältä rakastella ne päällä, tunsin orgasmin tulevan monta minuuttia ennen kuin laukean. Nyt kuitenkin asiat ovat jostain syystä muuttunet. Avovaimoni haluaa, että poltan kaikki alusasuni, tai muutan omaan asuntoon ja puen ne seksinuken päälle ja rakastelen sitä.

En haluaisi, että suhteemme loppuu tällaisen asian takia, mutta mikä neuvoksi, en myöskään haluasi luopua alusasuharrastuksestani.

Voiko tällaisien fetissin saada loppumaan jollain tavalla, miten voisin päästä siitä irti? Onko jotain hyviä neuvoja tällaiseen ongelmaan? Kumihousuja olen käyttänyt vain 3 tai 4 kertaa. Harrastamme seksiä verrattain usein, hyvinä aikoina joka päivä, yleensä joka toinen, jos menee yli viikko ilman, silloin on jotain tapahtunut, esim.

Olen mies, ja tykkään kauheasti naisten farkuista, jostain syystä onlyn farkut kiihottavat, ja omistan itsekkin muutamia, olenko transvestiitti? Eli siis oon vuotias tyttö ja mulla on pieni ongelma.

Noin vuoden ajan oon pitäny homopornon kiihottavana ja heteropornoon vaan oksettava ajatus. Aina kun nään kaks poikaa suutelemassa niin en voi muuta ku kattoa söpöä pari, mutta sitten kun nään tytön ja pojan suutelemassa niin mua alkaa oksettaa enkä haluu koskaan mietii suutelevani ketään. Mulla ei oo mitään hajua mitä mun pitäis tehä tän asian kaa tulevaisuudessa Lue vastaus.

En ole koskaan seurustellut, en harrastanut seksiä enkä edes masturboi. Olen siis pesunkestävä aseksuaali. Asia valkeni minulle vasta noin neljä vuotta sitten. Siihen asti vain elelin miettimättä koko asiaa. Ajoittain tunnen pientä kiihottumista, mutta niin vähän ja hetken aikaa ettei se johda mihinkään. Naisia en ole lähestynyt pitkään aikaan. Olen asian kanssa aika hyvin sinut, mutta toisinaan mietityttää, että olisiko jotain tehtävissä, koska haluaisin haluta ja jotenkin tuntuu siltä, että minusta voisi seksuaalisuutta löytyäkin.

Onko olemassa mitään "keinoja" asian korjaamiseksi? Onko aseksuaaleja koskaan "parannettu"? Olen 18 opiskelija ja tunnen olevani hukassa kaike shaiban keskellä. Aloitin kolmevuotta sitten opiskelut ja siihen asti olin kuvitellut olevani hetero koska en ollut kiinnittänyt huomiotani naisiin. Aloitettuani koulun, huomasin jotain viehättävää uudessa luokkatoverissani. Yritin aluksi vältellä sitä tunnetta ja myöskin sitä kautta sitä tyttöä.

Noh toisena vuonna hänet siirrettiin samaan soluun missä minä asuin ja huomasin välttelyn olevan vielä vaikeampaa. Mietin jossain kohtaa lopetettavani koulun käynnin, koska jo ennen koulun aloittamista perheelläni oli ongelmia. Yritin jatkaa koulun käyntiä ja tapasin pojan, johon rakastuin. Hän ei ollut kummoisen näköinen, mutta hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi.

Noh noin kuukauden seurustelun jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olisin halunnut suhteelta. Hän alkoi pyytämään minua antamaan hänelle seksiä. Olen erittäin mielyttämishaluinen ihminen. Suostuin siihen koska en halunnut silloin menettää häntä. Ekan kerran jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olin valmis antamaan.

Mutta koska pelkäsin yksin jäämistä niin paljon, suostuin sänkyyn hänen kanssaan toisen kerran. Sen kerran jälkeen kului pari päivää ja kolmannen päivän jälkeen hän lähetti viestin, jossa hän sanoi, etten ollut hänelle riittävä.

Tunsin oloni riittämättömäksi ja mietin entistä enemmän lopettamista. Siinä vaiheessa tunnustin sille tytölle pitäväni naisista. Koulunkäynti sai minut miettimään asioita uudelleen. En usko ikinä pystyväni sanomaan olevani lesbo. Parhain sana tähän on bi- seksuaali mutta miettiessäni tuota sanaa, ajatukseeni tulee heti mietteenä seksi.

Seksi itsessään tuntuu erittäin inhottavalta ja kun sitä kokeilin eksäni kanssa, en itse siitä niinkään osannut nauttia. Olen miettinyt voinko sanoa itseäni aseksuaaliseksi bi- seksuaaliksi, koska romanttisella tasolla haluan kokemuksen molemmilta mutta en halua seksuaalista kokemusta kummastakaan. Tunnen olevani hukassa enkä tiedä enää mitä tehdä. Tunnen olevani luovuttaja Lue vastaus. En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä harrastanut seksiä.

Olen varsin tunteellinen ihminen, joten suhteen fyysistä puolta ajatellessani parisuhdekin saattaa tuntua ahdistavalta. Voisiko aseksuaalisuus johtua mahdollisesti omasta epävarmuudesta tai itseinhosta omaa kehoa kohtaan? Seksi vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta, mutta ajatellessani itseni siihen kohdalle koen sen kuvottavaksi. Alastomuus on minulle epämiellyttävä asia, enkä kiihotu siitä. Alastomat ihmiset eivät ole mielestäni hyvännäköisiä, vain enemmänkin ällöttäviä.

En uskalla puhua muille asiasta, koska pelkäisin että minua pidettäisiin lapsellisena tai naiivina. Voisin kuvitella itseni helposti romanttiseen suhteeseen sekä miehen että naisen kanssa, ja minulle läheisyys on miellyttävä asia mutta vain omilla ehdoillani, enkä aina voi vaikuttaa siihen, jos tilanne saakin minut ahdistumaan.

Ajatus joistain seksuaalisista tilanteista voi olla mielestäni mielenkiintoinen, mutta samalla ajatus saattaa ahdistaa. Toisinaan tuntuu, että minussa on jotakin vikana. En uskalla määrittää itseäni aseksuaaliksi, sillä ajattelen, että ehkä tämä on vain vaihe ja myöhemmin kasvan 'normaaliksi' niin kuin muut.

Tämä epävarmuus on jatkuva rasite, ja haluaisin vain olla varma itsestäni. Luulen kuitenkin, että joudun odottamaan pari vuotta ennen kuin saan tietää olenko varmasti aseksuaali. Saatan pitää ihmistä fyysisesti viehättävänä, mutten ajattele ketään seksikkäänä. Voinko olla aseksuaali kaikesta tästä huolimatta?

Pelkään tulla ulos kaapista, jos myöhemmin toteankin, että olen seksuaali, mutten kuitenkaan kestä epävarmuutta. Mitä voisin tehdä asialle? Olen ollut jo muutaman vuoden onnellisesti naimisissa mieheni kanssa.

Mieheni on aina ollut ainutlaatuinen ja täydellinen silmissäni ja jo suhteen alkuvaiheessa vakuutti minulle, että on erilainen kuin muut miehet, koska tiesi että suhtaudun miehiin epäillen enkä luottanut miehiin omien huonojen kokemusten perusteella.

Siinä sitten mentiin naimisiin parin vuoden seurustelun jälkeen ja nyt oltu jo muutama vuosi ERITTÄIN onnellisesti naimisissa ja alettu lapsia suunnittelemaan kunnes mieheni tiputti maailmani romuttavan pommin niskaani. Sain tietää tästä, koska jostain syystä tunsin voimakasta tarvetta kysyä asiasta. Ennen minua hän silloin v on tuntenut vetoa alaikäisiin tyttöihin, kuulemma yläasteikäisiin. Ajatus tyttöjen ulkonäöstä ja viattomuudesta on kiehtonut.

Ei koskaan ole tehnyt mitään, esimerkiksi katsonut lapsi pornoa tai lähestynyt alaikäisiä, koska on aina tiennyt asian vakavuuden, mutta ajatuksen tasolla silti ollaan oltu. Minulle tämä on automaattinen pedofiilin leimaus!

Kuulemma tunne on täysin kadonnut minut tavattuaan. Ja kuulemma hän pystyy olemaan varma ettei sellaisia ajatuksia enää ikinä tule. Tiedän, ettei suhteemme tule enää ikinä olemaan samanlainen, mutta miksi silti tuntuu niin vaikealta luopua ihmisestä jonka vuoksi olisi ollut valmis kuolemaan ja rakkaus on ollut elämää suurempaa ja taianomaista? Onko miehillä tuollaiset asiat normaaleita?

Tarvitseeko minun hävetä itseäni jos valitsen jatkaa avioliitossani? Mitään rikosta ei siis ikinä ole tapahtunut ja tiedän, ettei ikinä tulisi tapahtumaankaan, koska tiedän mieheni olevan järkevä ihminen joka erottaa oikean väärästä.

En pysty kertomaan kenellekään asiasta ja tarvitsen kipeästi jonkun mielipiteen, että pystyn tekemään joitakin päätöksiä tulevan suhteen. Tällä hetkellä olen täysin hukassa ja avuton. Kolme kuukautta sitä kesti, kuhertelua ja ihanaa yhdessä olemista, niin että mukana oli seksiä ja muita seksuaalisuuden näyttäytymisiä, mutta sitten se alkoi kadota. Pikkuhiljaa väli oli joka toinen viikko, joka kolmas viikko kun oli lähintä mahdollista seksuaalista kanssakäymistä.

Lopulta saattoi mennä kuukausi, että oli sitä. Kamppailemme sen kanssa, ettei kumppanini tiedä mitä hänen seksuaalisuutensa on, kuitenkin identifioituu tällä hetkellä aseksuaaliksi, koska häntä ei seksuaalisuus mitenkään tunnu kiinnostavan, saati seksi tai pussailu. Vaikka hänellä on vaikeaa, on silti minun, toisen osapuolen, vaikea ymmärtää ja jaksaa tätä tilannetta.

Kaipaisin aivan hirveästi vertaistukea joltain toiselta henkilöltä, jolla on sama kuin meillä: Asia on mennyt jo sen verran pahaksi, että se on vahingoittanut omaa itsetuntoani, sillä kamppailen sen kanssa, olenko itse tarpeeksi haluttava, teenkö jotain väärin, olenko väärä henkilö hänelle - hän kyllä herättää minussa niin hirveästi seksuaalisia tuntemuksia, ettei mitään jakoa.

Haluaisin kokea olevani haluttu, että muhun kosketaan ja että seksi olisi normaali osa parisuhdettamme. Itken aiheen tiimoilta lähes viikoittain, joskus monta päivää peräkkäin, sillä tämä tilanne on todella turhauttava, vastapuoli ei puhu aiheesta vaan lukkiutuu ja itse selitän monologeja siitä miltä tuntuu. Olen miettinyt, että voisinko saada tarvittavat stressinhelpotukset muualta, mutta en oikeastaan haluaisi ketään muuta kuin kumppania.

Tai jonkun ohjenuoran jota käyttää, ettei tarvitse aina itkeä ja pahoittaa mieltään, kun tulee pakit. Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin. Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella. Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi.

Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut. Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani. Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään?

Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa. Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa. Muistan, kuinka jo ensimmäisissä seksuaalisissa fantasioissani pidin paljon enemmän kahden naisen välisestä seksistä kuin miehen ja naisen.

Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olen katsonut myös pornoa, ja lesboporno on huomattavasti parempaa kuin heteroporno. En ole varma olenko hetero vai bi. Pitääkö minun odottaa, että saan jotain kokemusta ja miettiä sitten mikä tuntuu oikealta?

Tämä asia on ahdistanut minua jo pitkään, varsinkin kun asuu vanhempien luona ja tietää että jos olen bi ja he saavat joskus tietää, he varmaan heittävät minut ulos eivätkä varmaan halua nähdä minua enää ikinä. Nämä kysymykset ovat häirinneet minua jo jonkin aikaa, vaikka en totta puhuen ole vielä edes aloittanut seksielämää. Netistäkin löytyy aika vähän tietoa ehkäisystä ja sen tarpeesta naisten välisessä seksissä. Joillain nettisivuilla neuvottiin käyttämään kumihanskoja seksin aikana, mutta tämä kuulostaa jo vähän liioittelulta?

Ja täytyisikö miestenkin sitten käyttää ehkäisyä sormettaessaan naista tai antaessaan suuseksiä?

.. lokakuu Samaan aikaan Ykkösmies jäi kiinni sähköpostien kautta .. että sinä alistut hiljaa toisen tallatessa naiseutesi, eikö se ole aivan liian .. Alaston sunnuntai kuulostaa muuten hauskalta tavalta, sitä voisi kokeilla omaankin suhteeseen.:) historia (1), home alone (1), homeland (1), homoseksuaalisuus (1). peräisin silloisen folkloristiikan professorin Leea Virtasen luentosarjasta Rakkaus ja seksi Onneksi ei tarvinnut riisua alasti, vaikka tällä oikeudella peloteltiin Käyntini olivat kertoja on pääasiallisesti homoseksuaalisesta identiteetistään huolimatta avioitunut Äiti on ollut mukautuvainen ja alistuva naistyyppi. 5. marraskuu Kun nainen raiskaa miehen. Mukana ovat myös homoseksuaaliset raiskaukset. .. Raiskaus voi olla henkisellä tasolla pajon muutakin kuin seksiin . ystäväni puhelimesta miehestä sammuneena alasti eteisen lattialle, exä päällä. .. osaavat käyttää valtaansa. ja mies on yhtä alistuva kuin nainenkin. Alaston seksi alistuva mies homoseksuaaliseen

ANNEN KALU SEX HOMO HOT POJAT

Shemale picture homoseksuaaliseen kallaveden jäätilanne